Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki > Etusivu > Valon kaupunki > city.people.light 2009 -voittaja

city.people.light 2009 -voittaja

Jyväskylä maailman huipulla kaupunkivalaistuksessa

Jyväskylän kaupungin ja sen yhteistyökumppaneiden pitkäjänteinen ja tuloksekas työ kaupunkivalaistuksen kehittäjänä sai vuonna 2009 merkittävän, kansainvälisen tunnustuksen. Jyväskylä voitti ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä city.people.light-kilpailussa.

Lokakuussa 2009 Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pauli Partanen ja apulaiskaupungininsinööri Kari Ström vastaanottivat palkinnon Etelä-Korean Gwangjussa. Palkinto ja siihen liittyvä 10 000 euron rahasumma luovutettiin Jyväskylän edustajille LUCI:n (Lighting Urban Community International) yleiskokouksen yhteydessä.

city.people.light. -kaupunkivalaistuskilpailun palkintojenjakotilaisuus Etelä-Koreassa 19.10.2009.
Kuvassa vasemmalta Olivier Piccolin (Philips), Pauli Partanen, Kari Ström ja Jean-Michel Daclin (LUCI).


Kestävä kaupunkikehitys sai kiitosta

Puolueettomista valaistusalan ammattilaisista koostuvan kilpailujuryn mielestä Jyväskylässä on osattu erinomaisesti hyödyntää valaistuksen mahdollisuudet kestävän kaupunkiympäristön kehittämisessä. Valaistus on olennainen osa Jyväskylän kaupunki-identiteettiä, se on energiatehokasta, valosaastetta vähentävää ja turvallisuutta parantavaa sekä kohottaa asukkaiden elämänlaatua.

Jyväskylä sai erityisesti kiitosta siitä, että valaistusta on laajamittaisen kaupunkisuunnittelun lisäksi osattu hyödyntää myös pienemmissä, julkisissa tiloissa. Esimerkkinä mainittiin puistot, joissa valo on suoraan kosketuksissa ihmisiin.

city.people.light -kilpailun järjestävät vuosittain monikansallinen elektroniikka-alan yritys Philips ja kansainvälinen valon kaupunkien yhdistys LUCI. Kilpailun tarkoituksena on edistää valon käyttöä kaupunkien kehittämisen olennaisena osatekijänä. Kilpailu nostaa esiin kaupunkeja, jotka ovat parhaiten osanneet hyödyntää valaistuksen kaupunkiympäristölle tuomaa lisäarvoa. Seitsemättä kertaa järjestettyyn kilpailuun osallistui 20 kaupunkia. Toisen palkinnon sai Kiinan Hangzhou ja kolmannen Sveitsin Lachen. Vuonna 2008 kilpailun voitti Etelä-Korean pääkaupunki Soul.

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2012 • Sivun alkuun