Hyppää pääsisältöön

Valonkaupunki

  • Kuva
    Valaistu silta. Kuva Rami Saarikorpi

    Valon kaupunki järjestää monenlaisia valoteemaisia tapahtumia ilahduttamaan kaupunkilaisia, luomaan vetovoimaa kaupunkiin ja viestimään valon merkityksestä kaupunkikuvassa. 

    Tunnetuin ja pitkäikäisin on syksyn Valon kaupunki -tapahtuma, joka järjestetään seuraavan kerran syyskuun lopulla 2024. Olennaisena osana syksyn valotapahtumaa on ollut myös valaistusalan ammattilaisille suunnattu Valon kaupunki -seminaari.

    Valon kaupunki -teoshaku on päättynyt, teokset julkistetaan loppukesästä 2024.

    Paikallisille toimijoille suunnattu Oheisohjelmahaku 2024 on avoinna 30.4. saakka.

  • Kuva
    Vihreällä ja punaisella valaistu leikkiväline Korpilahdella. Kuva Elisa Hillgen

    Pysyvät valaistuskohteet ovat tärkeä osa Jyväskylän kaupunkikuvaa. Niiden avulla tuetaan aiempia arkkitehtonisia ratkaisuja ja tuodaan esiin mielenkiintoisia yksityiskohtia pimeän ajan näkymistä. Jyväskylässä on jo yli sata pysyvää valaistuskohdetta, jotka värittävät kaupunkikuvaa pimeänä aikana.

  • Kuva
    Kuokkalan silta valaistuna kesäillassa. Kuva Touho Häkkinen

    Jyväskylän kaupungin koordinoima Valon kaupunki vastaa kaupungin pimeän ajan ilmeestä ja pyrkii jatkuvasti hyödyntämään uusinta valaistustekniikkaa kaupungin infrastruktuurissa. Tavoitteena on ennen kaikkea luoda turvallinen, viihtyisä ja energiaa säästävä ympäristö Jyväskylän asukkaille, yrityksille ja vierailijoille.

Tilaa Valon kaupungin uutiskirje kätevästi sähköpostiisi!

* pakollinen