Valonkaupunki
-
Kuva
Valon kaupunki järjestää monenlaisia valoteemaisia tapahtumia ilahduttamaan kaupunkilaisia, luomaan vetovoimaa kaupunkiin ja viestimään valon merkityksestä kaupunkikuvassa.
Tunnetuin ja pitkäikäisin on syksyn Valon kaupunki -tapahtuma, joka järjestetään vuosittain syyskuussa Olennaisena osana syksyn valotapahtumaa on ollut myös valaistusalan ammattilaisille suunnattu Valon kaupunki -seminaari, johon osallistuu vuosittain noin 100 valaistusalan ammattilaista.
Kiitos kaikille tapahtumassa vierailleille, taiteilijoille ja yhteistyökumppaneille!
-
Kuva
Pysyvät valaistuskohteet ovat tärkeä osa Jyväskylän kaupunkikuvaa. Niiden avulla tuetaan aiempia arkkitehtonisia ratkaisuja ja tuodaan esiin mielenkiintoisia yksityiskohtia pimeän ajan näkymistä. Jyväskylässä on jo yli sata pysyvää valaistuskohdetta, jotka värittävät kaupunkikuvaa pimeänä aikana.
-
Kuva
Jyväskylän kaupungin koordinoima Valon kaupunki vastaa kaupungin pimeän ajan ilmeestä ja pyrkii jatkuvasti hyödyntämään uusinta valaistustekniikkaa kaupungin infrastruktuurissa. Tavoitteena on ennen kaikkea luoda turvallinen, viihtyisä ja energiaa säästävä ympäristö Jyväskylän asukkaille, yrityksille ja vierailijoille.
-
Kuva
28.10.2025Ensi kertaa Jyväskylässä järjestetyn kansainvälisen Mapsion -videoprojisointikilpailun voittajat ovat selvinneet. Voittajaksi tuomaristo valitsi Katsuhiko Kajitanin (Kajiken) teoksen Dance of Northern Lights (Japani). Toiseksi kilpailussa tuli Studio Moebius: Fragments (Intia) ja kolmannelle sijalle ylsi Sami Voutilainen & Tuomas Virtanen: Drifting Silence (Suomi). Lisäksi tuomaristo halusi antaa kunniamaininnan jyväskyläläiselle Tuukka Toijanniemelle hänen teoksestaan AGORA OF LIGHT (Suomi). -
Kuva
David Hartano: Aalto Uusi Aalto22.10.2025Valon kaupunki -tapahtuma saa upeaa jatkoa, kun Jyväskylän kaupungintalo muuttuu lokakuisena lauantai-iltana 25.10. klo 19–21 kansainvälisen Mapsion-kilpailun näyttämöksi. Luvassa on taianomaista tunnelmaa ja ainutlaatuisia videoteoksia, jotka on suunniteltu juuri tätä kohdetta varten.