Hyppää pääsisältöön
Kuva
Upea Valon kaupunki -tapahtuma Jyväskylässä joka syksy. Kuva Rami Saarikorpi. Kuva Rami Saarikorpi
Pääsisältö

Valon kaupunki järjestää monenlaisia valoteemaisia tapahtumia Jyväskylässä. Ehdottomasti tunnetuin ja suosituin tapahtuma on samanniminen Valon kaupunki -tapahtuma, joka järjestetään syksyisin iltojen pimetessä. Tapahtuma on järjestetty jo vuodesta 2003 lähtien, jolloin se tunnettiin nimellä Valo on Jyväskylässä.

Olennaisena osana syksyn valotapahtumaa on ollut myös valaistusalan ammattilaisille suunnattu Valon kaupunki -seminaari, joka kokoaa yhteen valaistusalan toimijat ympäri Suomea.

Valon kaupunki järjestää pimeälle ajalle myös muita valotapahtumia, kuten loppuvuodesta Kirkkopuistoon rakennettavan Jouluvalomaan sekä esimerkiksi vuonna 2020 toteutetun Valoiloa-teoskokonaisuuden. Ympärivuotisen valaistusstrategian mukaan tarkoituksena on laajentaa valotapahtumien sarjaa myös alkuvuoteen.

Helmi-maaliskuussa 2023 järjestettiin ensimmäistä kertaa sisätiloihin sijoittuva valotapahtuma WinterLight yhteistyössä Jyväskylän Paviljongin kanssa.

 

Kuva
Australialaisen Amanda Parerin MAN-valoteos satamassa 2019. Kuva Rami Saarikorpi