Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Jyväskylän kaupungin kuntosaleja uudistetaan joulukuussa - uudistustyöt vaikuttavat kuntosalien käyttöön

Osassa kaupungin kuntosaleja toteutetaan joulukuun alussa uudistustöitä, joilla kehitetään kuntosalien toiminnallisuutta. Uudistustöiden aikana kuntosaleille asennetaan uusia kuntosalilaitteita sekä uusitaan kuntosalien pienvälineistöä.

Jyväskylän kaupungin kuntosaleille asennetaan joulukuun aikana uusia kuntosalilaitteita ja -välineitä.

Asiasanat:  
liikunta
kuntosali
korpilahti
Kuokkalan Graniitti
monitoimitalo
aaltoalvari
Kuva
Harjoittelua kuntosalilla ylätaljalla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväsjärven retkiluistelurata jäädytetään LähiTapiola Keski-Suomen tuella tänäkin vuonna

LähiTapiola Keski-Suomi on päättänyt sponsoroida varat Jyväsjärven retkiluisteluradan kunnossapitoon. Viime talvikauden asiakaspalautteet ja halu olla tukemassa paikallisten hyvinvointia johtivat yhteistyöpäätökseen myös tulevalle kaudelle.

LähiTapiola Keski-Suomi ja Jyväskylän kaupunki ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka mahdollistaa Jyväsjärven retkiluisteluradan toteutumisen tä

Asiasanat:  
liikunta
jyväsjärvi
retkiluistelu
Kuva
Jyväsjärven retkiluistelurata talvella. Kuva Tero Takalo-Eskola

SM-viikko tuo maaliskuussa Jyväskylään vauhtia, voimaa ja tarkkuutta

SM-viikko on urheilun monilajitapahtuma, joka tuo maaliskuussa 2024 Jyväskylään 18 urheilulajin suomalaishuiput kilpailemaan lajiensa mestaruuksista. Ensimmäistä kertaa Jyväskylässä järjestettävä tapahtuma käynnistää samalla tapahtumien supervuoden Jyväskylässä.

SM-viikko järjestetään Jyväskylässä 8.–10. maaliskuuta 2024.

Asiasanat:  
liikunta
huippu-urheilu
kilpaurheilu
suurtapahtuma
Kuva
Talvilajien SM-viikon tapahtumabannerissa on eri lajien urheilijoita edustamassa lajiaan. Kuva Jyväskylän liikuntapalvelut

Hipposhallin uudet sisäharjoittelutilat ovat valmistuneet

Hipposhallin alakerran peruskorjatut ja täysin uudistuneet sisäharjoittelutilat on otettu käyttöön.

Hipposhallin alakerran sisäharjoittelutiloissa ja harjoitusjäähallissa tehdyt peruskorjaustyöt ovat valmistuneet.

Asiasanat:  
liikunta
hippos-halli
jalkapallo
Kuva
Hipposhallin alakerran jalkapallotila. Kuva Jyväskylän liikuntapalvelut

Vaajakosken Wellamossa järjestetään naisille sekä miehille omat liikuntaillat

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen NytLiikkeelle –palvelukokonaisuuden miesten sekä naisten illoissa asiakkailla on mahdollisuus osallistua muun muassa maksuttomaan kehonkoostumusmittaukseen

Vaajakosken Wellamossa järjestetään omat liikuntaillat miehille ja naisille. Miesten ilta järjestetään perjantaina 17.11.

Asiasanat:  
liikunta
wellamo
NytLiikkeelle
Kuva
Kolme miestä kuntoilemassa uima-altaassa käsipainojen avulla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskyläläisille lapsille ja nuorille on tarjolla monipuolinen kattaus maksuttomia harrastuksia

Jyväskylän kaupungin järjestämä lasten ja nuorten harrastustoiminnan syyskausi on hyvässä vauhdissa. Jyväskylän kaupunki tarjoaa maksuttomia harrastuksia ja tekemistä vapaa-aikaan koulupäivien yhteydessä kouluilla sekä eri puolilla kaupunkia kaupungin liikunta- ja nuoristotiloissa.

Monipuolinen maksuton harrastustoiminta koulupäivien yhteydessä 

Koulupäivien yhteydessä, ennen koulupäivää tai koulupäivän jälkeen järje

Asiasanat:  
harrastus
liikuntaharrastus
liikunta
nuoriso
veturitallit
Kuva
Nuoria hyppäämässä ilmaan värikkään tiiliseinän edessä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Ilmoittautuminen kevään 2024 liikuntaryhmiin ja -kursseille alkaa maanantaina 6.11. 

Jyväskylän kaupungin ohjattujen liikuntapalveluiden kevään 2024 liikuntatarjonnasta löytyy harrastusmahdollisuuksia kaiken ikäisille ja tasoisille liikkujille. Ennakkoilmoittautuminen kevään liikuntaryhmiin ja -kursseille käynnistyy maanantaina 6.11. klo 8.00.  

Kevään ohjelmasta löytyy muun muassa selkäkurssit sekä kuntosalin starttikurssit niin senioreille kuin työikäisillekin.

Asiasanat:  
liikunta
Liikunnanohjaus
ilmoittautuminen
Kuva
Liikuntaryhmä treenaamassa kahvakuulien avulla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kahakadun kentän alusta on vaihdettu hiekkatekonurmeen

Kahakadun kentälle siirretyn Hippoksen vanhan pesäpallostadionin hiekkatekonurmen siirtotyöt ovat valmistuneet.

Aikaisemmin hiekkakenttänä toimineen Kahakadun kentän alusta on vaihdettu hiekkatekonurmeen, joka siirrettiin Kypärämäkeen Hippoksen vanhalta pesäp

Asiasanat:  
liikunta
pesäpallo
ulkokenttä
Kuva
Hippoksen pesäpallostadion. Kuva Jyväskylän liikuntapalvelut

Jyväskylän luistelukausi käynnistyy

Jyväskylän kaupungin Viitaniemen, Vaajakosken ja Palokan ulkotekojääradat avataan luistelijoiden käyttöön viikolla 44. Yleisöluisteluvuorot käynnistyvät Viitaniemen ulkotekojääradalla keskiviikkona 1.11.

Jyväskylän kaupungin Viitaniemen, Vaajakosken ja Palokan ulkotekojääradat ovat avautuneet luistelijoiden käyttöön.

Asiasanat:  
liikunta
luistelu
yleisöluistelu
Kuva
Luistelija luistelemassa Viitaniemen liikuntapuistossa. Kuva Jenna Koistinen

Talvikauden yleisövuorot alkavat Seppälän skeittihallissa

Seppälään skeitti- ja trialhallissa järjestetään yleisövuoroja skeittauksen, skuuttauksen ja BMX-pyöräilyn harrastajille.

Kaikenikäisille kuntalaisille tarkoitetut yleisövuorot Seppälän skeittihallissa käynnistyivät keskiviikkona 25.10.

Asiasanat:  
liikunta
skeittaus
skeittihalli
Kuva
Nuori skeittaaja rullaamaa skeittihallissa. Kuva Tero Takalo-Eskola

Kotalammen liikuntapuistoon rakentuu uusi ulkokuntoilupaikka

Jyväskylän Keltinmäessä sijaitsevaan Kotalammen liikuntapuistoon rakennetaan uusi kehonpainoharjoittelun mahdollistava ulkokuntoilupaikka. Liikuntapaikan rakennustyöt käynnistyvät lokakuussa viikolla 43.

Kotalammen liikuntapuistoon rakennetaan kehonpainoharjoittelun soveltava välinekokonaisuus.

Asiasanat:  
liikunta
lähiliikunta
osallisuus
rakentaminen
Kuva
Mies selkälihaslaitteessa Keljonkankaan ulkokuntosalilla. Kuva Jouni Kallio

Vaajakosken liikuntahallin peruskorjaus on valmistunut

Vuonna 1984 valmistuneen Vaajakosken liikuntahallin peruskorjaustyöt ovat valmistuneet ja tilat avataan käyttäjille viikolla 41.

Jyväskylän Vaajakosken liikuntahallin peruskorjatut tilat avautuvat käyttäjille suunnitelmien mukaisesti lokakuussa 2023.

Asiasanat:  
liikunta
liikuntapaikka
Vaajakoski
rakentaminen
Kuva
Vaajakosken liikuntahallin sisäänkäynti. Kuva Jyväskylän liikuntapalvelut

Jyväskylän Laajavuoren kuntoradat saavat uudet energiatehokkaat valaisimet

Laajavuoren kuntoratojen vanhat valaisimet vaihdetaan syksyn aikana energiatehokkaisiin LED-valaisimiin. Valaisinvaihdon valmistelevat työt käynnistyivät viikolla 39 ja töiden on arvioitu valmistuvan ennen latukauden käynnistymistä.

Laajavuoren vanhat kaasupurkausvalaisimet uusitaan ja tilalle asennetaan uudet energiatehokkaat LED-valaisimet.

Asiasanat:  
liikunta
resurssiviisaus
Laajavuori
kuntorata
ulkovalaistus
valaistus
Kuva
Sauvakävelijöitä kuntoradalla. Kuva Tero Takalo-Eskola

Nuorten omalla Juniorikortilla pääsee helposti liikuntapalveluiden pariin

Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluihin on tullut uutena tuotteena myyntiin 15–29-vuotiaille jyväskyläläisille nuorille tarkoitettu Juniorikortti.

Jyväskyläläisillä 15–29-vuotiailla nuorilla ja nuorilla aikuisilla on jatkossa mahdollisuus hankkia Juniorikortti, joka on tarkoitettu omatoimisen

Asiasanat:  
liikunta
kuntosali
uimahalli
opiskelija
opiskelijakaupunki
nuorten jyväskylä
Kuva
Miesopiskelija treenaamassa kuntosalilla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Keski-Suomeen Lakeland by Cycle -pyörävaellusreitistöllä on yli 1000 km poljettavaa

Visit Jyväskylä Regionin ”Hiekkateiden hurmaa pyöräillen tuhansien järvien maakunnassa” -hankkeessa julkaistiin Lakeland by Cycle -pyörävaellusreitistö. Yhdysreitteineen poljettavaa on yli 1400 kilometriä ja reitistö kulkee 22 kunnan alueella.

Keski-Suomen hiekkatiet ovat nousseet maailmanmaineeseen rallien pikataipaleina.

Asiasanat:  
liikunta
maastopyöräily
pyöräily
Kuva
Laavu, hiekkaranta, koivu ja pyörä, sininen taivas. Kuva Timo Veijalainen

HarrastusLaturista löytyy Jyväskylän kaupungin tarjoama lasten ja nuorten maksuton harrastustoiminta

Maksuton harrastustoiminta kouluissa starttaa syyskuun puolivälissä. Harrastusryhmät järjestetään koulupäivien yhteydessä joko ennen koulupäivää tai koulupäivän jälkeen koulujen tiloissa tai lähellä koulua. Jyväskylän kaupungin järjestämä lapsille ja ja nuorille tarkoitettu maksuton harrastustoiminta on kerätty sähköiseen HarrastusLaturiin. Ilmoittautuminen ryhmiin käynnistyy 4.9. klo 18.

Jyväskylän kaupunki järjestää monipuolisesti erilaista harrastustoimintaa peruskouluikäisille jyväskyläläisille lapsille ja nuorille.

Asiasanat:  
liikunta
nuoriso
nuorisotila
teatteri, harrastus, nuorisoteatteri, ilmaisu
harrastus
liikuntaharrastus
kulttuuri
opetus
perusopetus
Kuva
Alakouluikäinen tyttö heittämässä pallon kohti koria harjoituksissa. Kuva Tero Takalo-Eskola

Maksuttomat yleisöluisteluvuorot käynnistyvät jäähalleissa syyskuussa

Kaikenikäisille kuntalaisille tarkoitetut maksuttomat yleisöluisteluvuorot alkavat keskiviikkona 6.9.

Kuntalaiset pääsevät luistelemaan yleisövuoroilla talviaikaan Hippoksen alueen harjoitusjäähallissa sekä Tikkakosken jäähallissa.

Asiasanat:  
liikunta
luistelu
yleisöluistelu
harjoitusjäähalli
hippos
jäähalli
Tikkakoski
Kuva
Taitoluistimen nauhojen sitominen käynnissä. Kuva Jiri Halttunen

Talousarvion valmistelutilannetta esiteltiin kulttuuri- ja liikuntalautakunnalle - lautakunta tekee oman esityksensä 5.9.2023

Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunnalle esiteltiin eilen 16.8.2023 iltakoulussa Jyväskylän talousarvion ja erityisesti kulttuuri- ja liikuntapalvelujen osuuden virkamiesvalmistelun vaihetta. Talousarviota valmistellaan haastavassa tilanteessa, sillä koko kaupungin tasolla tulee löytää 40 miljoonan euron säästöt. Säästövelvoitteesta 2,3 miljoonaa euroa kohdentuu ensi vuonna kulttuuri- ja liikuntapalveluihin.

Jyväskylän kaupungin tulee tasapainottaa talouttaan vuosina 2024–2026 pysyvästi vuositasolla noin 40 miljoonalla eurolla.

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
kulttuuri
liikunta
talous
talousarvio
Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen

Mattilanniemen uimarannalla voi jälleen uida

Mattilanniemestä tiistaina 20.6.2023 haetun uimavesinäytteen mikrobiologinen laatu täyttää laatuvaatimukset. Mattilanniemen uimarannalle maanantaina 19.6.2023 annettu uimakielto on purettu ja uimaranta on taas normaalisti käytössä.

Uimarannan veden laatua seurataan näyttein. Lintujen ruokkiminen uimaranta-alueella on kielletty.  

Asiasanat:  
liikunta
uimaranta
ympäristöterveys
Kuva
Mattilanniemen uimaranta. Kuva Jyväskylän kaupunki

Suurten kaupunkien yhteinen kehittämishanke parantaa lasten ja nuorten liikunnan harrastuspolkuja

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta 370 000 euroa suurten kaupunkien yhteiseen harrastamisen Suomen mallin kehittämishankkeeseen. Hankkeella parannetaan lasten ja nuorten liikunnan harrastuspolkuja. Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut koordinoi jatkossa Suomen harrastamisen mallin koko kokonaisuutta Jyväskylässä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta 370 000 euroa suurten kaupunkien yhteiseen Harrastamisen Suomen mallin kehittämishankk

Asiasanat:  
liikunta
harrastaminen
harrastus
liikuntaharrastus
Kuva
Lapset hyppimässä jumppapenkiltä toiselle. Kuva Tero Takalo-Eskola