Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Vaajakosken pyöräilyn pääreitin uudistustyöt sulkevat osan Rantaraitista

Rantaraitille tulee väliaikaisia liikennejärjestelyjä välille Heikinkatu – Rauhalahti 4.3.2024 alkaen. Väliaikaista haittaa sietämällä saavutetaan merkittäviä parannuksia, kun kävelyn ja pyöräilyn olosuhteet uudistuvat keskustan ja Vaajakosken välisellä pyöräilyn pääreitillä.

– Työmaa on Rantaraitilla Schaumanin linnalta Rauhalahteen asti.

Kuva
ilmakuva Rantaraitista Lutakosta Vaajakosken suuntaan. Kuva Ari Heinonen

Toyotan teknologiakeskuksen kaavaluonnokset käsittelyyn

Majajärvelle suunnitteilla olevan TOYOTA GAZOO Racing World Rally Teamin teknologiakeskuksen toteuttamiseksi on käynnissä sekä osayleiskaavan että asemakaavan laadinta. Molempien kaavojen luonnokset ovat kaupunkirakennelautakunnan käsiteltävänä tiistaina 20.2. Lisäksi käsittelyssä on muun muassa asumisen kaavamuutokset Kortepohjasta ja Kauramäestä.

Jyväskylän kaupungin pohjoispuolelle Majajärven ympäristöön on suunnitteilla teknologiakeskus, joka perustuu Jyväskylän kaupungin, TOYOTA GAZOO Rac

Asiasanat:  
kaupunkirakennelautakunta
asemakaava
asemakaavat (kaavat)
asemakaavoitus
osayleiskaava
Kuva
Ilmakuva, jossa oikealla lampi ja keskellä metsäaluetta, joka rajautuu yläosasta rakennettuun ympäristöön ja alaosasta sähkölinjaan. Kuva Ari Heinonen

Jyväskylän kaupunki kokoaa asukaspaneelin arvioimaan talouden tasapainottamistoimien vaikutuksia kuntalaisten arkeen

Asukasosallisuuteen ja asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksiin etsitään uusia keinoja Jyväskylässä. Tulevana keväänä arvioidaan talouden tasapainotuksen vaikutuksia asukkaiden elämään kokoamalla eri ikäisistä ja eri puolilla kaupunkia asuvista asukkaista koostuva asukaspaneeli. Kolahtaako kutsukirje paneeliin sinun postilaatikkoosi maaliskuussa?

Jyväskylän kaupunki on valittu mukaan Sitran rahoittamaan asukasosallisuutta edistävään kokeiluun, jossa satunnaisotantaa hyödyntämällä kootaan eri

Asiasanat:  
osallisuus
osallisuuspalvelut
talouden tasapainotus
Kuva
Neljä ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä ruokalatilassa ja taustalla muita keskustelijoita. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kuokkalan keskustan uuteen puurakentamisen kohteeseen haetaan kumppania

Moderni puurakentaminen jatkuu Kuokkalan keskustassa Syöttäjänkadulla. Jyväskylän kaupunki hakee nyt kumppania mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan monipuolista ja kokeilevaa kerrostaloasumista Puukuokasta, Kuokkalan kirkosta ja Kalonista tunnettuun ympäristöön.

Kuokkalan keskustasta on muodostumassa modernin puurakenteisen asumisen keskittymä.

Asiasanat:  
asemakaavoitus
kaupunkisuunnittelu
puurakentaminen
kaupunkikehitys
Kuva
Havainnekuvissa hahmotelmia rakennuksista. Kuva Collaboratorio Oy

Jyväskylän kaupunki on kaupallistanut innovaationsa ulkovalaistuksen tilannekuvatyökalusta

Jyväskylän kaupunki on kehittänyt ulkovalaistuksen ylläpidon ja investointien ohjaamiseen tarkoitetun tilannekuvatyökalun. Uudeksi kumppaniksi ja työkalun jatkokehittäjäksi on valittu Jyväskylässä toimiva C2 SmartLight Oy. Työkalun kaupallinen julkistaminen tehtiin Paviljongissa järjestettyjen Jyväskylän sähkömessujen yhteydessä.

Ulkovalaistuksen ylläpidossa muutos kaasupurkauslamppuja käyttävistä valaisimista led-valonlähteisiin on valtava.

Kuva
Katuvalaistus Jyväskylän Yliopistonkadulla. Kuva Jiri Halttunen

Tonttien hintoja ja luovutusperiaatteita tarkistetaan Jyväskylässä

Tiistaina 6.2.2024 kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä ovat kaupungin tarjoamien tonttien vyöhykehinnasto sekä luovutusperiaatteet, joihin esitetään päivityksiä. Käsiteltävänä on lisäksi useita kaavamuutoksia eri puolilta Jyväskylää sekä lausunto Palokanorren liikenneolosuhteiden kehittämisestä.

Jyväskylän kaupungin tarjoamien asuntotonttien vyöhykehinnat vahvistetaan vuosittain kaupunkirakennelautakunnassa.

Asiasanat:  
kaupunkirakennelautakunta
Kuva
Näkymää asuinalueelle metsän keskeltä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylän keskustassa on edullisinta pysäköidä pysäköintitalossa – lyhytaikainen pysäköinti kadun varressa edelleen edullista

Pysäköinti ei ole koskaan täysin ilmaista, sillä pysäköintialueiden rakentamiseen ja kunnossapitoon liittyy aina kustannuksia. Jyväskylässä pysäköinnin hinnoittelua ei ole muutettu yli kymmeneen vuoteen. Viimeisin muutos on vuodelta 2011. Kustannustaso on kuitenkin tuona aikana noussut. Jyväskylän keskustan kadunvarsipysäköinnin hinnat muuttuvat ja alueet laajenevat 1.2.2024 alkaen.

Pysäköintiä Jyväskylän keskustassa ohjataan muun muassa hinnoittelun ja kaupunkisuunnittelun keinoin.

Kuva
Autoja pysäköitynä peräkkäin kadunvarteen talvella. Kuva Satu Leinonen

Konnegroup aloittaa Jyväskylän Lintukankaan alueen ensimmäisen tuotanto- ja toimitilan rakentamisen loppukesästä 2024

Kuljetusalan yritys, logistiikka- ja bioenergiapalveluita tarjoava Konnegroup aloittaa Jyväskylän Lintukankaan alueen ensimmäisen tuotanto- ja toimitilan rakentamisen tavoitteen mukaan loppukesästä 2024. Lintukankaalle sijoittumispäätöksen tehnyt yritys on varannut näkyvän paikan VT4 varresta.

-    Liikenneyhteydet ja liiketoiminnallemme keskeinen sijainti olivat tärkein valintaperuste, Jyväskylä ja moottoritien läheisyys Lintukankaalla o

Kuva
Konnekuljetuksen rekat ulkona rivistössä. Kuva Konnegroup

Jyväskylän kaupunki, TOYOTA GAZOO Racing World Rally Team Oy ja Toyota Mobility Foundation ovat perustaneet Central Finland Mobility Foundation -säätiön

Jyväskylän kaupunki, TOYOTA GAZOO Racing World Rally Team Oy ja Toyota Mobility Foundation ovat perustaneet uuden yhteisen säätiön, jonka tarkoituksena on edistää Jyväskylän kaupunkikehityshankkeita. Säätiön ensimmäinen kokous pidettiin perjantaina 19.1.2024 Jyväskylässä. Uuden säätiön nimi on “Central Finland Mobility Foundation”, josta käytetään lyhennettä "Cefmof".

Säätiön keskeisenä tarkoituksena on edistää hiilineutraalin, kestävän ja monipuolisen yhteiskunnan toteutumista.

Asiasanat:  
resurssiviisaus
Kuva
Vasemmalta oikealle Lauri Perämäki, Timo Koivisto, Haruka Arai ja Tomohiro Nakano.

Tammirinteen uusi kaavaehdotus käsittelyyn

Vuoden ensimmäisessä kaupunkirakennelautakunnan kokouksessa tiistaina 16.1. on käsittelyssä Tammirinteelle ehdotettava uusi suunnitteluratkaisu. Lisäksi käsiteltävänä on muun muassa myös muita asumisen, työpaikka- ja palvelurakentamisen kaavamuutoksia.

Tammirinteelle uusi suunnitteluratkaisu

Halssilan ja Jyskän väliin sijoittuvalle Tammirinteelle on suunniteltu uutta asuinaluetta.

Asiasanat:  
asemakaavoitus
kaupunkirakennelautakunta
Kuva
Havainnekuvassa kuvattu valkoisilla elementeillä ilmasta käsin suunniteltua rakentamista. Kuva Jyväskylän kaupunkisuunnittelu

Jyväskylän kaupungin avustukset vuodelle 2024

Toiminta-avustuksia voivat hakea Jyväskylään rekisteröidyt yhdistykset ympärivuotiseen, toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan.

Asiasanat:  
avustus
kohdeavustus
tieavustus
toiminta-avustus
osallisuus
Kuva
Jyväskylä-kirjaimet lumihangen ympäröimänä. Kuva Miia Lyyra

Resurssiviisausryhmä luotsaa kaupunkia kohti kestävää hyvinvointia

Resurssiviisaus on ollut Jyväskylän kaupungin yksi neljästä strategiakärjestä vuodesta 2013. Kaupungin poikkihallinnollinen resurssiviisausryhmä toimii strategiakärjen ohjausryhmänä. Ryhmä on perustettu vuonna 2016, ja siihen kuuluu edustajat toimialojen palvelualueilta, liikelaitoksista ja tytäryhtiöistä. Puheenjohtajana on toiminut vuoden 2023 toisesta kokouksesta lähtien kaupunkirakennepalveluiden toimialajohtaja Hannu Kantonen.

– Olen kokenut poikkihallinnollisen resurssiviisausryhmän olemassaolon tärkeänä näköalapaikkana ja koordinaatiofoorumina koko kaupunkikonsernia kos

Asiasanat:  
resurssiviisaus
Kuva
Kuvassa on Kuokkalan silta ja Lutakko. Kuva Helena Kujala

Ruokahävikki minimiin kaupungin ateriapalveluissa

Kaupungin ateriapalveluja toteuttava Kylän Kattaus on ottanut useita eri keinoja käyttöönsä ruokahävikin vähentämiseksi. Syksyllä 2021 se lähti testaamaan Biovaaka -järjestelmän käyttöä. Biovaaka-järjestelmän avulla voidaan automaattisesti ja systemaattisesti seurata ruokahävikin, niin linjastolle jäävän ruoan kuin lautashävikinkin, määrää. Biovaaka antaa myös havainnollisen ja omakohtaisen palautteen ruokailijalle ruokahävikistä. Järjestelmää testattiin kuuden viikon ajan Vaajakummun koululla. Kokeilu toteutettiin osana kaupungin Circwaste - käyttäjälähtöiset kokeilut -hanketta.

Biovaaka vähentää tehokkaasti ruokahävikkiä

Kokeilu osoitti, että hävikin systemaattisen seurannan ja data-analysoinnin avulla on mahdollis

Asiasanat:  
resurssiviisaus
Kuva
Biovaaka-järjestelmä antaa asiakaspalautetta astianpalautuspisteellä

Kaupungin ilmastotoimenpiteillä saavutetaan merkittäviä taloudellisia säästöjä

Jyväskylän kaupunki tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi kaupungin toimialat, liikelaitokset ja tytäryhtiöt ovat kirjanneet ilmastobudjettiin merkittävimmät ilmastotoimenpiteensä osaksi Resurssiviisas Jyväskylä 2040 -ohjelmaa.

Ilmastotoimet näkyvät ilmastobudjetissa

Tänä vuonna näistä toimenpiteistä on nostettu päästövaikutuksiltaan merkittävimpiä toimenpiteitä en

Asiasanat:  
resurssiviisaus
Kuva
Ilmastobudjetin lukuja. Kuva Jyväskylän kaupunki

Tulevaisuuden Kukkulalla asumista, työpaikkoja ja palveluita - entisen keskussairaalan alueen kaavoitus käynnistyy

Jyväskylän seuraavien vuosikymmenien merkittävin kasvuale sijaitsee Kukkulalla. Sairaala Novan rakentamisen myötä tyhjiksi jääneet entisen Keski-Suomen keskussairaalan rakennukset ja maa-alueet muuttuvat tulevaisuudessa monipuoliseksi asumisen, työpaikkojen ja palveluiden kokonaisuudeksi. Alueen kehittymistä ohjataan kaavatyöllä.

Kukkulaksi nimetty Jyväskylän vanha keskussairaalan alue muodostaa tulevaisuudessa sairaala Novan kanssa yhden Keski-Suomen tärkeimmistä palvelu- j

Asiasanat:  
kaupunkisuunnittelu
osallisuus
Kuva
Kukkulan alue viistoilmakuvassa talvella. Kuva Jyväskylän kaupunki

Kunnallistekniikan investointiohjelma kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä

Tiistaina 12.12.2023 kokoontuva kaupunkirakennelautakunta saa käsiteltäväkseen muun muassa kunnallistekniikan investointiohjelman, kaupunkirakennepalvelujen käyttötaloussuunnitelman sekä Kauramäen ja Hannalan asemakaavamuutokset.

Kunnallistekniikkaan investoidaan ensi vuonna 25,8 milj.

Asiasanat:  
kaupunkirakennelautakunta
talousarvio
talouden tasapainotus
investointi
Kuva
Ilmakuva Kankaanradan aukiosta. Kuva Ari Heinonen

Ympäristöterveyden perusvuosimaksut lähetetään jälleen alkuvuodesta 2024

Ympäristöterveys perii rekisterissään 1.tammikuuta olevilta valvontakohteilta valvonnan perusmaksun. Saat toimintaasi liittyvän 150 euron suuruisen valvontamaksulaskun kesäkuun loppuun mennessä. Pieni osa toiminnoista on vapautettu perusvuosimaksusta.

Jos sinulla on sekä terveydensuojelulain että elintarvikelain mukaista toimintaa yhdessä toimipaikassa, saat kaksi 150 euron suuruista perusvuosima

Asiasanat:  
ympäristöterveys
Kuva
Salaattia tarjolla koulun linjastossa. Kuva Toni Härkönen

Onhan kiinteistölläsi riittävästi tilaa talven lumille?

Osana suunnitelmallista talvikunnossapitoa taloyhtiön on hyvä etukäteen määritellä myös auratun ja kolatun lumen sijoituspaikat kiinteistöllä.

Taloyhtiön on hyvä varmistaa, että kiinteistön pihan aurausta hoitava taho ei auraa lumia esimerkiksi kaupungin

Kuva
Kuorma-auto vie lunta lavallaan. Kuva Riikka Kaakkurivaara

Jyväskylän kaupunki testaa ilmastoviisaita ratkaisuja yhdessä asukkaiden kanssa

Ympäristöministeriö on myöntänyt hankeavustuksen hankkeelle, jolla kaupunki vähentää asukkaiden arjessa syntyviä ilmastopäästöjä yhdessä asukkaiden kanssa. Hankkeen nimi on Kestävää asumista Jyväskylän asuinalueilla sidosryhmiä tukien ja sitouttaen (KAJASTUS). Käytännön toimet suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä vapaaehtoisten asukkaista muodostuvien testiryhmien sekä yhteistyökumppanien kanssa.

Vinkkejä vähähiiliseen rakentamiseen ja kestäviin arjen ratkaisuihin

Hankkeessa kaupunki testaa erityisesti ratkaisuja, joilla asukkaiden

Asiasanat:  
ympäristö
resurssiviisaus
Kuva
Pariskunta seisoo yhteiskäyttöauton takana. Kuva Mika Nuorva

Jyväskylän kaupunkiseudun seuraavat MAL-sopimusneuvottelut käynnistyvät

Maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamista koskevan MAL-sopimuksen neuvottelut Jyväskylän kaupunkiseudun ja valtion välillä käynnistyvät lokakuussa 2023. Tavoitteena on päivittää MAL-sopimus kesään 2024 mennessä.

MAL-sopimuksilla tuetaan suurten kaupunkiseutujen kuntien keskinäistä sekä kuntien ja valtion välistä yhteistyötä maankäytön, asu

Asiasanat:  
MAL
sopimus
Jyväskylän seutu
Kuva
Ilmakuva Kuokkalan suunnasta Jyväskylän keskustaan. Kuva Ari Heinonen