Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Bulevardimaisen Puistokadun remontti valmistuu

Keväällä 2021 käynnistynyt Puistokadun saneeraus on valmistunut pääurakan osalta ja uudistettu katu on otettu käyttöön. Linkit palaavat Puistokadulle 26.10.

Välille Puutarhakatu-Rajakatu tehdään ylin päällystekerros eli SMA-pinta vielä ensi keväänä, jolloin päällystämisolosuhteet ovat lämpötilan puolest

Kuva
puistokatu, pyöräväylät. Kuva Erja Mutanen

Kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa 5.10.2022 lausunto jalkapallohallista ja syksyn liikunta-avustukset

Keskiviikkona 5.10. kokoontuva Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunta antaa Tilapalvelu-liikelaitokselle lausunnon Huhtasuon jalkapallohallin hankesuunnitelmasta. Muina asioina muun muassa liikunnan syksyn avustukset sekä valtuustoaloitteita.

Lautakunta antaa lausunnon Huhtasuon jalkapallohallista

Tilapalvelu-liikelaitos on pyytänyt kulttuuri- ja li

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
kokous
päätös
lausunto
jalkapallohalli
avustus
Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen

Huhtasuon jalkapallohallin suunnitelma etenee päätöksentekoon Jyväskylässä

Jyväskylän kaupungin liikuntapaikkojen palveluverkkoselvityksessä 2020-2021 selkeänä kehittämisen kohteena nousi jalkapallon sekä muiden palloilulajien olosuhteiden kehittäminen kaupungissa. Harrastajien ja seurojen määrä, Vehkahallin talvikunnossapidon haasteet sekä Hippoksen jalkapallon harjoittelutilojen käyttökielto ovat haastaneet jalkapallon ja muiden hallitilaa tarvitsevien lajien tilannetta entisestään.

Tehtyjen selvitysten pohjalta käynnistyi kaavoitus, jossa selvitettiin jalkapallon harjoitushallin sijaintipaikkaa ja raken

Asiasanat:  
hankesuunnitelma
jalkapallohalli
päätöksenteko
liikuntapääkaupunki
liikuntapaikka
liikuntapalvelut
Kuva
Huhtasuon jalkapallohallin visualisointi. Kuva Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 12.9.2022 olleesta kokouksessa

Jyväskylän kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginjohtajan virka täytetään 8 vuoden määräajaksi. Tavoitteena on, että valtuusto valitsee kaupunginjohtajan tammikuun kokouksessaan. Virkakausi käynnistyy toukokuussa 2023.

Jyväskylän kaupunginjohtajan viran täyttäminen etenee valtuustoon

Jyväskylän kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupun

Asiasanat:  
kaupunginhallitus
Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija. Kuva Jaana Pinson

Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 29.8.2022 olleesta kokouksessa

Jyväskylän kaupunginhallitus hylkäsi äänestyksen jälkeen Unescon biosfääritunnuksen hakemisen Päijänteen alueelle. Lisäksi hallitus antoi kokouksessaan kriittisen lausunnon koronakustannusten korvaamisesta kunnille.

Päijänteen hakeminen Unescon biosfäärialueeksi hylättiin

Jyväskylän kaupunginhallitus hylkäsi Unescon biosfääritunnuksen hakemisen Päijän

Asiasanat:  
kaupunginhallitus
Kuva
Jyväskylän kaupungintalo ja Jyväskylä-liput toukokuussa. Kuva Outi Kaakkuri

Jyväskyläläisten liikennekäyttäytymisessä on parantamisen varaa

Nopeusrajoitusten noudattamatta jättäminen huolestuttaa kaupungilla. Poliisin resurssit ovat rajalliset ja automaattivalvontaa ei ole tarkoituksenmukaista asentaa joka kohtaan.

Jyväskylän kaduilta löytyy hurjastelijoita. Tämän ovat todenneet sekä kaupungin liikenteenohjaus että Sisä-Suomen poliisi. 

Kuva
Autot, suojatie. Kuva Kirsti Lehtola

Kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa 23.8.2022 lausunto Resurssiviisas Jyväskylä 2040 -ohjelmaluonnoksesta ja talouden puolivuosikatsaus

Tiistaina 23.8. kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokouksessa asioina ovat muun muassa lausunto Resurssiviisas Jyväskylä 2040 -ohjelmaluonnoksesta sekä talouden puolivuosikatsaus.

Lausunto resurssiviisas Jyväskylä 2040 -ohjelmaluonnoksesta

Resurssiviisas Jyväskylä ohjelma rak

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
kokous
esityslista
Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen

Susijengi, Lauri Markkasen kotiinpaluu ja ystävyyttä yli maiden rajojen: Jyväskylä juhlii koripallon superviikkoa

Jyväskylä nousee ensimmäistä kertaa 34 vuoteen miesten koripallomaaottelun näyttämöksi, kun EM-kisoihin valmistautuva Susijengi kohtaa Ukrainan torstaina 18.8. LähiTapiola Areenalla. Tiedossa on samalla historiallinen hetki, kun Suomi-koriksen kirkkain tähti Lauri Markkanen pelaa uransa ensimmäisen maaottelun kotikaupungissaan.

Jyväskylän koripallon superviikon yleisöaikataulu ja teemat alla kokonaisuudessaan!

Asiasanat:  
koripallo
maaottelu
liikuntapääkaupunki
Susijengi
urheilu
tapahtuma
Kuva
Lauri Markkanen koripalloa heittämässä. Kuva Ville Vuorinen

Jyväskylä ja DigiOne-hanke mukana Suomi Areenan paneelikeskustelussa 15.7.2022 

Myös Jyväskylässä kolmella koululla elokuussa käyttöön otettavasta DigiOne -järjestelmästä keskustellaan Suomi Areenassa Porissa 15.7. Jyväskylästä mukana on sivistyspalvelujen kehittämispäällikkö Tuija Rasinen, joka osallistuu 15.7. klo 13.00 keskusteluun, jossa pohditaan, millaisia digitaalisia palveluja luotaisiin, jos koulu keksittäisiin tänään. 

Jyväskylä on DigiOne-edelläkävijäkuntana mukana koulujen uudenlaisten sähkö

Asiasanat:  
koulutus
opetus
perusopetus
digitalisaatio
digitaaliset palvelut
ICT
DigiOne
Kuva
Tabletin käyttöä opetuksessa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kaupunki lisää istumapaikkoja kävelykadulle

Jyväskylä kaupunki on saanut palautetta keskustan Kompassin viereisten istumapaikkojen määrän supistumisesta. Istumapaikkoja kuitenkin lisätään, kun taideteokseen kuuluvat penkit ilmestyvät kaupunkikuvaan tällä viikolla. Penkkejä on myös liiketilojen edustoilla.

Keskustelu istumapaikkojen määrästä sai alkunsa, kun Keskusta sai viheristutuksista muodostuvan Viridisduct -taideteoksen toukokuun alussa 2022.

Kuva
äiti ja tytär kävelykadulla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Metsäpalveluiden vuoden 2021 toimintakertomus on julkaistu

Kaupungin metsissä toteutettiin viime vuonna hoitotöitä suunnitellusti. Kaupunki hoitaa metsiämme eri arvot ja luonnon monimuotoisuus huomioiden.

Kaiken kaikkiaan kaupungin metsissä tehtiin vuoden 2021 aikana metsänhoidollisia hakkuita noin 303 hehtaarilla.

Kuva
metsää, puita. Kuva Lassi Savolainen

Jyväskyläläisiä kannustetaan haittakasvien hävittämiseen vähintään omalta kiinteistöltään

Jyväskylän kaupunki ja Suomen luonnonsuojeluliiton VieKas LIFE -hanke kannustavat asukkaita haitallisten vieraslajien torjuntaan sekä kaupungin mailta että omilta tonteilta. Kesän aikana järjestetään lukuisia jättipalsamin kitkentätalkoita eri puolilla kaupunkia.

Vuonna 2018 alkanut VieKas LIFE -hankkeen ja Jyväskylän kaupungin tekemä vieraslajityö on tuottanut erinomaisia tuloksia.

Asiasanat:  
vieraslajit
Kuva
kaksi henkilöä kitkemässä jättipalsamia. Kuva Raisa Ranta

Jyväskylän kaupunki valmistautuu myymään Työterveys Laineen Mehiläiselle

Jyväskylän kaupunki valmistautuu suurimpana omistajana myymään Työterveys Laine Oy:n osakekannan Mehiläiselle. Kaupunginjohtaja Timo Koivisto esittää ensi maanantaina 23.5.2022 kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että osakkeet myydään 7,1 miljoonan euron velattomaan kauppahintaan. Kaupungin osuus myynnistä on noin 6,8 miljoonaa. Jyväskylän kaupunki omistaa 96,7 % Työterveys Laineen osakkeista.

Myynnin taustalla on vuoden 2023 alussa toteutuva hyvinvointialueuudistus.

Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 15.5.2022 olleesta kokouksesta

Jyväskylän kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan kaupungin edunvalvontasuunnitelman sekä Vilkas ydinkeskusta -ohjelman Jyväskylän kaupunkikeskustan kehittämiseksi. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin joukko valtuustoaloitteita.

Jyväskylän kaupungin lausunto kiinteistöverotuksen arvostamisuudistuksesta

Kaupunginhallitus antoi valtiovarainministeriölle lausunnon ki

Asiasanat:  
kaupunginhallitus
Kuva
Kesäinen kävelykatu Jyväskylän Kesän aikaan. Kuva Merja Huovelin

Jyväskylän kaupunginhallitus hyväksyi Hippoksen pesäpallostadionin lisärahoituksen

Jyväskylän kaupunginhallitus hyväksyi äänestyksen jälkeen Hippoksen pesäpallostadionin lisärahoituksen. Lisäksi hallitus antoi mm. lausunnon maakuntakaavan luonnoksesta ja merkitsi tiedoksi talouden ja toiminnan neljännesvuosikatsauksen.

Lisärahoitus Hippoksen uuden pesäpallostadionin rakentamiseen hyväksyttiin

Kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen, että Hippoksen p

Asiasanat:  
kaupunginhallitus
pesäpallostadion
Kuva
Havainnekuva Hippoksen uudesta pesäpallostadionista. Kuva Arkkitehtitoimisto Lappalainen & Korjonen

Lautakunta hyväksyi 4.5. Hippoksen pesäpallostadionin tarkennetun kustannusarvion

Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunta hyväksyi osaltaan ja esittää kaupunginhallitukselle Hippoksen uuden pesäpallostadionin tarkennetun 8,2 miljoonan euron kustannusarvion hyväksymistä. Lautakunta käsitteli asiaa ylimääräisessä kokouksessa 4.5. päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 7-2.

Lautakunta päätti esittelijän muutetun päätösesityksen mukaisesti, että kulttuuri- ja liikuntalautakunta esittää kaupunginhallitu

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
päätös
hippos
pesäpallo
pesäpallostadion
Kuva
Havainnekuva Hippoksen uudesta pesäpallostadionista. Kuva Arkkitehtitoimisto Lappalainen & Korjonen

Joukkoliikennelautakunta pohtii 28.4. muun muassa lastenvaunuetuuden laajentamista

Jyväskylän seudun joukkoliikennelautakunta saa torstain 28.4. kokouksessaan käsiteltäväksi muun muassa aloitteen Linkki-paikallisliikenteen aikarajoituksettomasta lastenvaunuetuudesta.

Rajoituksia esitetään poistettavaksi myös alle 7-vuotiaiden, maksavan vanhemman seurassa kulkevien lasten matkustamisesta.

Asiasanat:  
joukkoliikenne
joukkoliikennelautakunta
kokous
esityslista
Kuva
Linkki Laukaan linja-autoasemalla. Kuva Katja Kauppila

Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunnan päätöksiä 13.4.2022

13.4. kokoontunut kulttuuri- ja liikuntalautakunta hyväksyi kulttuurisuunnitelman vuosille 2022-2025 yhdellä tekstimuutoksella sekä yksimielisesti lausunnon Jyväskylän Lyseon peruskorjauksen hankesuunnitelmasta. Pesäpallostadionin lisärahoituksen lautakunta palautti uudelleen valmisteltavaksi.

Jyväskylän kaupungin kulttuurisuunnitelma 2022-2025 hyväksyttiin yhdellä tekstin muotoilumuutoksella

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta hyv

Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen

Sopiva sisämaan kaupungin paikaksi – miten Jyväskylän kaupunki syntyi

Jyväskylän kaupunki syntyi vesireittien risteykseen, Harjun ja Jyväsjärven väliin. Vilkas markkinapaikka pisti vauhtia kaupungin perustamiselle ja Jyväskylä perustettiin 22.3.1837. Sivistys, kulttuuri ja urheilu ovat aina olleet tärkeitä asioita Jyväskylän elämässä.

Historiaan on jäänyt merkintä seudun ensimmäisestä nimeltä tunnetusta asukkaasta.

Asiasanat:  
kaupunkisuunnittelu
historia
Kuva
Piirros kirkosta ja pariskunnasta hevosen kanssa. Kuva Keski-Suomen museo (KeMu)

Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 21.3.2022 olleesta kokouksesta

Jyväskylän kaupunginhallitus myönsi kokouksessaan Jyväskylä-mitalin Torsten Lindforsille. Lisäksi hallitus antoi vastineensa hallinto-oikeudelle Hipposta koskevassa valitusasiassa ja esitti valituksen hylkäämistä

Vuoden 2022 Jyväskylä-mitali Torsten Lindforsille

Jyväskylän kaupunginhallitus päätti, että vuoden 2022 Jyväskylä-mitali luovutetaan kape

Asiasanat:  
kaupunginhallitus
Kuva
Jyväskylän kaupungintalon edustan liput. Kuva Pirjo Ala-Hynnilä