Jyväskylän luistelukausi käynnistyy
Jyväskylän kaupungin Viitaniemen, Vaajakosken ja Palokan ulkotekojääradat ovat avautuneet luistelijoiden käyttöön.

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.
Jyväskylän kaupungin Viitaniemen, Vaajakosken ja Palokan ulkotekojääradat ovat avautuneet luistelijoiden käyttöön.
Myyntinäyttelyyn haettiin tuottajia avoimella haulla, ja mukaan pyrittiin valitsemaan sellaisia käsityöläisiä, jotka eivät ole aiemmin olleet Ikkun
Kaupunginvaltuusto hyväksyi syksyn 2023 talousarviomuutokset.
JV
Kaupunginhallitus päätti esittää v
Vettä kannattaa myös juoksuttaa ennen käyttöä muutaman ylimääräisen minuutin ajan, jotta se vaihtuu.
Viiden päivän mittaisissa testiajoissa tarkastellaan tavallista Linkkiä pidemmän linja-auton soveltuvuutta Jyväskylän kaupunkioloihin.
Talvikausi on käynnistynyt ja aurauskalusto odottaa lähtövalmiina tulevia lumisateita.
Uudelle paikalle siirretty Yliopisto 2 -pysäkki otettiin käyttöön perjantaista 10.11. alkaen.
Pysäkit siirretään tiistaina 31.10. noin kello 10 ja samalla väliaikaiset pysäkkijärjestelyt puretaan.
Erilaisia poikkitaiteellisia tuotoksia on kokeiltu taidemaailmassa jo pitkään, ja nyt on konserttielämyksen vuoro.
Elokuussa Keski-Suomessa ilmoitettiin 1759 uutta työpaikkaa, ja yhteensä avoimia työpaikkoja oli auki 3295.
Uudet selvitykset ovat jatkoa Jyväskylän kaupungin sisäilmatyöryhmän vuonna 2020 aloittamalle Hipposhallin alakerran
Kuokkalan keskustassa Syöttäjänkadulla on käynnissä kaavamuutos, jonka tavoitteena on mahdollistaa asuinrakentaminen syksyllä 2022 puretun Kuokkala
Kylmä vuodenaika houkuttelee polttamaan takkatulta ja tunnelmoimaan puukiukaan lämmössä.
Hankkeessa kaupunki testaa erityisesti ratkaisuja, joilla asukkaiden
Jyväskylä Rock Academy -toiminnassa olevat Junavaunuhäiriköt ja The Hikers julkaisevat singlensä suoratoistopalveluissa perjantaina 27.10.2023.
Varhaiskasvatuksen kehittäminen perustuu säännölliselle ja monimuotoiselle laadun arvioinnille.
Tavoitteena on tukea oppilaan läsnäoloa koulussa ja vahvistaa kouluun kiinnittymistä, mikä ennaltaehkäisee poissaoloja ja edistää oppimista.
MAL-sopimuksilla tuetaan suurten kaupunkiseutujen kuntien keskinäistä sekä kuntien ja valtion välistä yhteistyötä maankäytön, asu
Kaikenikäisille kuntalaisille tarkoitetut yleisövuorot Seppälän skeittihallissa käynnistyivät keskiviikkona 25.10.
Passerini vieraili Jyväskylä Sinfonian kapellimestarina viime keväänä ja teki lähtemättömän vaikutuksen niin orkesteriin kuin yleisöön mielenkiinto
Kaupunginjohtaja julkaisi tänään oman talousarvioesityksensä.