Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Urhonkatu 2 -pysäkki poistuu 10.4. alkaen käytöstä Vapaudenkadulla

Jyväskylän oikeustalon remontti käynnistyy 10.4. ja kiinteistön kohdalla sijaitseva Urhonkatu 2 -pysäkki poistuu toistaiseksi joukkoliikenteen käytöstä.

Pysäkki jää työmaa-alueen sisälle ja kulku pysäkille estyy rakennustöiden vuoksi.

Asiasanat:  
joukkoliikenne
pysäkkimuutos
Kuva
Urhonkatu 2 -pysäkki Oikeustalon edessä. Kuva Kristiina Pentikäinen

Teatterin supersuosittu kirpputori jälleen huhtikuussa

Kaupunginteatterin kirpputori on tänä vuonna runsaampi kuin aikaisempina vuosina. Koko talo on tyhjennettävä peruskorjausta varten, joten myynnissä kaikkea mahdollista varastoiden kätköistä: roolivaatteita, huonekaluja, tarpeistoa, hattuja, kenkiä, laukkuja, koriste-esineitä, kirjoja jne. Lämpiön ovet avautuvat asiakkaille lauantaina 20.4. klo 12.

Asiakkaita pyydetään ottamaan mukaan oma kassi ostoksia varten. Maksutapoina korttimaksu ja käteinen.

Kuva
vaatteita rekissä ja teksti kuvassa: Teatterin kirpputori

Kirjastosta löytyy kaikille jotakin - luetpa paljon tai et

Janne Silvendoinen työskentelee Jyväskylän pääkirjastolla vastaavana virkailijana. Jannea ei kuitenkaan aina näe infopisteellä, koska hän tekee paljon muutakin, mitä me tavalliset kirjastonkäyttäjät emme edes näe. Tiedätkö, mitä kysymyksiä infopisteellä kysytään eniten? Entä joko olet hyödyntänyt kirjaston tarjoamaa henkilökohtaista kirjavinkkausta? Muun muassa näistä Janne kertoo meille tässä enemmän.

Janne Silvendoinen suoritti Keravalla tieto- ja kirjastopalveluiden ammattitutkinnon monimuoto-opintoina pääasiassa etänä Jyväskyl

Asiasanat:  
osaaja
uratarina
rekrytointi
Kuva
Henkilö nojailee kirjaston tiskiin. Kuva Satu Kivistö

Jyväskylän Sepänkeskuksen juhla- ja kokoustilat ovat varattavissa liikuntapalveluiden kautta

Jyväskylän keskustan läheisyydessä sijaitsevan Sepänkeskuksen kokous-, koulutus- ja juhlatiloja on voinut varata maaliskuusta alkaen Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluiden kautta.

Tiloja voivat varata yhdistykset, oppilaitokset, erilaiset organisaatiot ja yksityishenkilöt yksittäisiä tilaisuuksia varten sekä toimintakauden aj

Asiasanat:  
liikunta
sepänkeskus
kokoustila
tilavaraus
Kuva
Sepänkeskuksen sisäänkäynti. Kuva Jyväskylän liikuntapalvelut

Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut myös nuorten tukena

Vantaan kouluampuminen on järkyttänyt lapsia ja nuoria. Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden nuorisotyöntekijät ovat nuorten tukena ja kuulevina korvina, mikäli tapahtumat painavat mieltä.

Nuoret voivat mennä halutessaan nuorisotiloille juttelemaan nuorisonohjaajien kanssa.

Kuva
Kaksi nuorta toistensa halauksessa Veturitallien pihalla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Muuramen keskustan pysäkkijärjestelyissä muutoksia 8.4. alkaen

Muuramen Mikkolantien ja Virastotien kadunparannustyöt aiheuttavat muutoksia keskustan pysäkkijärjestelyihin.

Nuorisoseurantalon, Sipiläntien ja Virastotalon linja-autopysäkit ovat poissa käytöstä ma 8.4. alkaen lokakuun 2024 loppuun saakka.

Asiasanat:  
joukkoliikenne
muurame
pysäkkimuutos
Kuva
Linkki ajaa talvella Muuramessa. Kuva Jiri Halttunen

Jyväskylässä tarjotaan vuorokauden ympäri keskusteluapua Vantaan tapahtumista järkyttyneille - myös kouluilla tarjotaan lähipäivinä keskustelu- ja kriisiapua

Vantaan Viertolan koulun murheelliset tapahtumat ovat koskettaneet meitä kaikkia syvästi. Päivän tapahtumat voivat pyöriä mielessä. Ajatusten kanssa ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin. Keski-Suomen hyvinvointialueen kriisipalvelut ovat asukkaidemme käytössä vuorokauden ympäri.

Jyväskylän kaupungin perusopetuksen kouluilla on seuraavina päivinä tarjolla tarvittaessa keskustelu- ja kriisiapua.

Asiasanat:  
keskustelu
apua
henkinen tuki
kriisiapu
Kuva
Aikuisen ja lapsen kädet. Kuva Pirjo Ala-Hynnilä

Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 2.4.2024 olleesta kokouksesta

Jyväskylän kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan mm. nipun konserniyhtiöiden yhtiökokousasioita sekä hyväksyi Jyväskylän ja Muuramen työllisyysalueen sopimuksen tarkennukset ja Huippu-urheiluinstituutti KIHUn yhteistyösopimuksen.

TE-palveluiden siirto paikallistasolle vuoden 2025 alusta – Jyväskylän ja Muuramen työllisyysaluetta koskevan yhteistoimintasopimuksen muutosliitt

Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija. Kuva Jaana Pinson

www-tilasto maaliskuulta 2024

Maaliskuuta tilastoissa värittivät Linkin uutiset polttoaineen riittävydestä päivittäiseen liikennnöintiin. Muutoin melko peruskevätkuukausi.

- Sivun katseluita kaupungin pääsivustolla: 469 333, noin 7 000 vähemmän kuin edellisessä kuussa

Asiasanat:  
www
tilasto
Kuva
Tilastokäppyröitä. Kuva Jyväskylän kaupunki

Ommel ja kynä piirtävät vaikuttavia sarjakuvia Hanneriina Moisseisen retrospektiivisessä näyttelyssä

Sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen on hyödyntänyt teoksissaan ompelua ja muita käsityötekniikoita jo parin vuosikymmenen ajan. Ommeltuja sarjakuvia -näyttely sisältää poimintoja Moisseisen vanhemmista teoksista sekä aivan uusia, julkaisemattomia teoksia.

Näyttelyn erikoisuutena on sarjakuvia yhdistävä käsityöteema, joka ilmenee sekä materiaalivalinnoissa ja tekniikassa että aiheissa.

Asiasanat:  
käsityö
Suomen käsityön museo
sarjakuva
Kuva
Hanneriina Moisseinen: Letittäjä (2023), sarjakuva, värikynät paperille, sivunro 2. Kuva Hanneriina Moisseinen

“Haalarikansaa riittää!” – Kuusi opiskelijaa kertoo, miksi Jyväskylä on varma valinta opiskelijakaupungiksi

Joka vuosi tuhannet opiskelijat valitsevat opiskelukaupungikseen Jyväskylän. Syyt ovat monet: yhdellä painaa vaakakupissa opintotarjonta, toisella harrastusmahdollisuudet ja kolmannella arjen sujuvuus. Vaan miten korkeakouluopiskelijat kuvailisivat Jyväskylää sellaiselle, joka vielä pohtii eri opiskelukaupunkien välillä?

Pinja Jaatinen ja Niklas Korhonen: Liiketalous, JAMK (pääkuvassa)

Kuva
Kaksi opiskelijaa istuu ja keskustelee sohvalla. Kuva Lotta Tuominen

Vaajakosken ohitustiestä uusi kaavaehdotus lautakuntakäsittelyyn

Valtateiden 4 ja 9 parantamiseksi Vaajakoskelle laadittavista asemakaavoista on valmistunut uudet ehdotukset. Kaavaehdotukset ovat kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä 2.4. Lisäksi käsiteltävänä on muun muassa kaavamuutoksia Palokasta ja Killeriltä.

Vaajakosken ohitustien mahdollistavat kaavat uudelleen ehdotusvaiheeseen

Jyskän, Vaajakosken, Varassaaren, Kanavuoren ja Ruokosaaren alueil

Asiasanat:  
kaupunkirakennelautakunta
kaupunkisuunnittelu
asemakaavoitus
Kuva
karttakuva, jossa uusi tielinja merkittynä. Kuva A-Insinöörit Oy

Pääsiäisen 2024 palvelut Linkki-paikallisliikenteessä

Mikäli polttoainejakeluun ei tule lakosta johtuvia katkoksia, Jyväskylän, Laukaan ja Muuramen Linkki-paikallisliikenne ajetaan pääsiäisenä 28.3.–1.4. seuraavasti
  • kiirastorstai 28.3., ajetaan normaalit arkipäivävuorot
  • pitkäperjantai 29.3., ajetaan sunnuntaivuorot
Asiasanat:  
joukkoliikenne
pääsiäinen
Kuva
Pääsiäisasetelma munat ja rairuoho. Kuva Katja Kauppila

Keski-Suomi etujoukoissa kohti hiilineutraalia kansainvälistä saavutettavuutta

Jyväskylä ja Keski-Suomi tähtää kaupalliseen hiiliviisaaseen lentämiseen Suomen ensimmäisten kohteiden joukossa.

Maaliskuussa käynnistynyt, Kestävää kansainvälistä saavutettavuutta Keski-Suomen matkailuun (KeKaSa) -hanke toimii aloitteellisena tienraivaajana e

Asiasanat:  
Visit Jyväskylä Region
resurssiviisaus
Kuva
Kaksi ihmistä takaa päin halaa kalliolla ja katsee metsämaisemaa. Kuva Julia Kivelä

Haluatko oppia suomea?

International House Jyväskylässä suomea voi opiskella monessa eri ryhmässä.

Kuva
Kolme ihmistä pöydän ääressä, etualalla käsi. Kuva Tero Takalo-Eskola

Jyväskylän kaupungin museotoimenjohtajaksi valittu FM Hanna-Kaisa Melaranta

Jyväskylän kaupungin museotoimenjohtajaksi on valittu 1.6.2024 alkaen FM Hanna Kaisa Melaranta. Hän siirtyy tehtävään Varkauden kaupungin museotoimenjohtajan tehtävästä, jossa on toiminut vuodesta 2008.

Melarannan yli 20 vuotinen työura sisältää monipuolisesti museoalan tehtäviä, joista viimeiset 15 vuotta Varkauden museotoimenjohtajana.

Asiasanat:  
kaupunginmuseot
museot
Keski-Suomen museo
Jyväskylän taidemuseo
johtaja
valinta
päätös
Kuva
Kuvassa museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta. Kuva Hanna-Kaisa Melaranta

Kausityöstä uusi suunta uralle?

Lue tästä tiivis tietopaketti kausi- eli sesonkityön mahdollisuuksista.

Sesonki- eli kausityö tarkoittaa sitä, että työssä ollaan vain osa vuodesta.  

Asiasanat:  
Jyväskylän työllisyyspalvelut
työllistyminen
työllistäminen
Työllisyyden kuntakokeilu
työllisyys
työllisyyspalvelut
Kuva
Kaksi henkilöä punnitsee teetä kahvilassa. Kuva Tero Takalo-Eskola

Jyväskylän kaupunginteatteri syksyn ohjelmisto nyt myynnissä!

Jyväskylän kaupunginteatteri siirtyy syksyllä 2024 kahdeksi vuodeksi väistötiloihin Teatteritalon peruskorjauksen ajaksi. Syksy Jyväskylän Paviljongissa, Uno Savelan kadun sisäänkäynnin taakse rakentuvissa kahdessa salissa, tarjoaa neljä ensi-iltaa. Näistä kaksi on kotimaisia kantaesityksiä ja yksi Suomen kantaesitys. Syksyn ohjelmisto on nyt myynnissä!

Kaksi kotimaista kantaesitystä ja yksi Suomen kantaesitys

Jyväskylän kaupunginteatteri vahvistaa entisestään valtakunnal

Asiasanat:  
Jyväskylän kaupunginteatteri
ohjelmisto
ohjelmistoesittely
syksy
lipunmyynti
paviljonki
kilpailu
Kuva
Jyväskylän kaupunginteatterin syksy 2024 Paviljongissa -kuvituskuva. Kuva Eija Haukka