LUCI on valon parissa aktiivisesti työskentelevien kaupunkien verkosto. Jyväskylä on valittu puheenjohtajaksi vuosikokouksessa 9.11.2020

Lisätietoja

palvelupäällikkö Kari Ström
p. 050 60943, kari.strom[at]jyvaskyla.fi

Jyväskylä ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina LUCI-verkoston puheenjohtajaksi

Jyväskylän maine kaupunkivalaistuksen edelläkävijänä, menestyksekkään valotapahtuman järjestäjänä ja valaistuksen monipuolisena osaajana on vienyt kaupungin monille näköalapaikoille kansainvälisessä LUCI (Lighting Urban Community International) yhdistyksessä. Jyväskylän kaupungilla on kunnia toimia LUCI verkoston ensimmäisenä suomalaisena puheenjohtajana ja tuoda esiin suomalaista ja jyväskyläläistä asiantuntijuutta ja osaamista kaupunkivalaistuksen saralla.

LUCI on valon parissa työskentelevien ja valon merkityksen kaupunkiympäristössä ymmärtävien kaupunkien yhdistys. Se on toiminut vuodesta 2002 saakka, ja sen jäsenkaupunkeja on eri puolilta maailmaa jo yli 70. Kumppanijäseniä eli yrityksiä, tutkimuslaitoksia ja energiayhtiöitä on noin 40.

Verkoston kesken jaetaan paljon hyviä käytänteitä, kokemuksia ja tietoa, jota voidaan hyödyntää uusissa valaistuksen ja kaupunkisuunnittelun ratkaisuissa, luoden parempaa kaupunkiympäristöä kaikille käyttäjille. LUCI on aktiivisesti mukana myös useissa valaistukseen liittyvissä EU-projekteissa ja globaaleissa kehityshankkeissa. Suomesta verkostossa mukana on Jyväskylän lisäksi Helsinki ja Oulu, sekä yritykset C2 SmartLight ja Greenled.

Jyväskylän kaupungin puheenjohtajakausi on kaksivuotinen. Verkoston muut nykyiset hallituksen jäsenet ovat Albertslund, Eindhoven, Glasgow, Göteborg, Lyon, Rabat, Rotterdam ja Soul, joka toimi puheenjohtajana edellisellä hallituskaudella.

Jyväskylä on hallitustyöskentelyn lisäksi mukana verkoston Public Spaces -työryhmän johtaja yhdessä Soulin ja Glasgown kanssa.

Jyväskylällä vahvoja visioita verkoston kehittämiseen

Jyväskylä on tullut tunnetuksi sekä kansallisesti että kansainvälisesti pitkäjänteisestä työskentelystä kaupunkivalaistuksen parissa. Jyväskylässä on toteutettu lukuisia kiinteitä valaistuskohteita, mutta myös kokeilevaa väliaikaista valoa ja mielenkiintoisia workshoppeja. Lisäksi Jyväskylän suosittu, vuodesta 2003 lähtien järjestetty Valon kaupunki -tapahtuma on kerännyt valtavan yleisön kuluneina vuosina. Tapahtumassa vieraili viime vuonna jopa yli 130 000 kävijää. LUCI-verkoston suhteen Jyväskylällä on selkeitä visioita.

– Haluamme panostaa verkoston aktiivisempaan online-työskentelyyn ja helppoon tiedonjakamiseen, etenkin näinä aikoina, kun tapaamisia ja seminaareja on vaikea järjestää. Lisäksi haluamme kannustaa kansainvälisiä valotapahtumia jakamaan tietoa ja valoteoksia keskenään. Muita teemoja tulee olemaan muun muassa ympäristönäkökulma, valosaasteen hallinta sekä tieteellisen tutkimuksen rooli valaistuksen alalla, summaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Meri Lumela.

Lisätietoja yhdistyksestä saa osoitteesta www.luciassociation.org

 

Asiasanat: