Hyppää pääsisältöön
Kuva
Siniseksi valaistu toimistorakennus. Kuva Jiri Halttunen
Pääsisältö

Pysyvät valaistuskohteet ovat tärkeä osa Jyväskylän kaupunkikuvaa. Niiden avulla tuetaan aiempia arkkitehtonisia ratkaisuja ja tuodaan esiin mielenkiintoisia yksityiskohtia pimeän ajan näkymistä.

Jyväskylässä on jo yli sata pysyvää valaistuskohdetta, jotka värittävät kaupunkikuvaa pimeänä aikana. Ne ovat mm. siltoja, julkisivuja, taideteoksia tai muita arkkitehtonisesti merkittäviä kohteita. Lisäksi pysyvät kohteet voivat olla uusia, kokeellisia aluevalaistuksia, interaktiivisia ulkokuntoilu- ja leikkivälineitä sekä taidetta ja valoa yhdistäviä kaupunkikalusteita. 

Jyväskylän tunnettuja pysyviä valaistuskohteita ovat muun muassa suosittu ulkoilureitti Rantaraitti, Ylistön ja Kuokkalan sillat, Vesilinnan näkötorni ja Matti Nykäsen mäen valaistus. 

Voit tutustua pysyviin kohteisiin Valokartan avulla (päivitetään lähiaikoina).Lisäksi voit tarkastella kohteita 360-alustalla.
 

Kuva
Vaajakosken voimalaitoksen ulkoseinän valaistus on kauniin sininen. Kuva Outi Kaakkuri
Vaajakosken voimalaitoksen ulkoseinän valaistus on kauniin sininen. Kuva Outi Kaakkuri.
Kuva
Siniseksi valaistu toimistorakennus. Kuva Jiri Halttunen
Reimari valaistuna. Kuva Jiri Halttunen.
Kuva
Kirkon pääovelle johtava valaistu polku ja kirkon julkisivu iltavalaistuksessa
Kirkkopuiston kirkko valaistuna.
Kuva
Kari Alosen Elämänkoulu-teos valaistuna JAMKin pihassa. Kuva Juhana Konttinen
Elämänkoulu. Taiteilija Alonen. Kuva Juhana Konttinen

 

Asiasanat:  
valaistuskohde
pysyvä
kaupunkivalaistus