Hyppää pääsisältöön
Kuva
Network by Gemma Wood, Dundu, Stem by Br.Beam, Tango in Wonderland by David Szauder. Kuva Elisa Hillgen
Pääsisältö

Mitä löydät valoreitiltä? 

Valon kaupunki –tapahtuma Jyväskylässä jo 18. kerran! Tänä vuonna tapahtuma järjestetään kolmipäiväisenä to-la 26.-28.9.2024, ja valoteokset ovat päällä päivittäin klo 20-24. Kotimaisia ja kansainvälisiä valoteoksia levittäytyy Mattilanniemeen, Ruusupuistoon, Lounaispuistoon, Kirkkopuistoon, Kompassille ja Tourujoelle.

Valon kaupunki isännöi kahta taiteilijaresidenssiä syyskuun ajan. Suomalainen Katja Muttilainen sekä italialainen taiteilijaduo Mozzarella Light Giulia Ciappi ja Marco Frassinelli rakentavat kaksi erilaista paikkasidonnaista valotaideteosta, jotka valmistuvat ihasteltavaksi Valon kaupunki -tapahtumaan.

Kävelykadulle nousee herkullista ruokaa maailmalta tarjoava Kansainväliset Street Food -markkinat to-la 26.-28.9.2024 päivittäin klo 16:00-24:00. 

Valoteemainen oheisohjelma tarjoilee koettavaa ja ihasteltavaa koko tapahtuman ajalle. Oheisohjelmat on listattu tämän sivun lopussa ja löytyvät myös Jyväskylän Tapahtumakalenterista

Valon kaupunki -sovelluksen avulla voit suunnitella oman valoisan tapahtumakokemuksesi etukäteen! Lataa Play Kaupasta tai Apple Storesta

Bannerin kuvat: 'Network' Gemma Wood, 'DUNDU' Alexandra Warchal, 'Stem' Br.Beam, 'Tango in Wonderland' David Szauder

 

Tapahtumakartta:

Kuva

 

 

 

Kuva
Yhteistyökumppaneiden logot

Yhteistyössä: Jyväskylän kaupunki, LUCI Association, Jyväskylän yliopisto, Cefmof, JVA, ALVA, Jyväskylän seurakunta, Kauppakeskus Seppä, Ravintola Elo, Hotelli Alba, Tutkijoiden yö, Linkki, Kauppakeskus Forum, Panda, Keskimaa, KOAS, Unkarin kulttuurikeskus, Jyväs-Parkki, SähköVia, Väre

 

Valon kaupunki -seminaari to 26.9.2024

Valon kaupunki -tapahtuman yhteydessä on perinteisesti järjestetty valaistusalan ammattilaisille suunnattu seminaari. Seminaaria on järjestetty Jyväskylässä vuodesta 2008 lähtien ja siihen osallistuu mm. kaupunkisuunnittelun ja kunnallistekniikan, arkkitehtuurin, sähkö- ja valaistussuunnittelun sekä valotaiteen asiantuntijoita ja tekijöitä. 

Katso ohjelma: Valon kaupunki -seminaari
Yhteistyössä seminaarissa: Selux, Signify, Intersonic, Ketonen, Tehomet, Legrand, Erco, Nylund, Studiotec, Silux, KVS ja SG Armaturen.

 

Valoteokset 

Valoteokset ovat päällä päivittäin klo 20-24, poikkeuksena teos numero 02. DUNDU, jonka esitykset Ruusupuistossa vain pe-la klo 20, 21 ja 22.
 

01. Connection II Particle X - Marko Häkkinen

Kuva
Visualisointikuva rakennuksesta jonka kyljessä on avaruuskuvioita.

Connection II Particle X -teos verhoaa Ylistön kampuksen rakennukset näyttävään galaktiseen näkymään. Hiukkaset muodostavat universumin rakenteen. Niiden ikuinen kiertokulku yhdistää kaiken olemassa olevan mikroskooppisesta maailmasta aina galaktisen mittakaavan ilmiöihin. Jokainen atomi kehossamme on joskus ollut osa tähtiä, ja jokainen atomi meissä tulee jatkamaan ikuista kiertokulkua. Teos toistuu neljä kertaa tunnissa. Se vie katsojan läpi aineen kiertokulun ja hiljenee suuren mysteerin edessä. Teoksen tarjoaa Jyväskylän yliopisto. Sijainti: Ylistön kampusalue

 

02. DUNDU Gentle Giant of Light

Kuva
Viisimetrinen valonukke pomppii ihmisten joukossa.

DUNDUN esitykset PE-LA 27.-28.9. klo klo 20, 21 ja 22. Kesto 30 min.

DUNDU on lumonnut katsojia ympäri maailmaa. 5-metrinen, lempeä olento liukuu sulavasti yleisön joukossa, kutitellen sekä mielikuvitusta että hymykuoppia. Hohtavan hahmon vangitseva luonne herättää ihmetyksen ja yhteenkuuluvuuden tunteen niin lapsissa kuin aikuisissakin. Ainoa asia, joka on tätä jättiläistä suurempi, on sen sydän. DUNDUn on luonut stutgarttilainen Tobias Husemann. Esitykset tarjoaa Central Finland Mobility Foundation (Cefmof), joka edistää vetyvoiman käyttöä Keski-Suomessa. Sijainti: Ruusupuiston aukio. 

 

03. Molekyyli - KOAS ja Valon kaupunki 

Kuva
Visualisointikuva KOAS Seminaarinmäen rakennuksesta jonka seinälle on heijastettu molekyylejä.

KOAS Seminaarinmäki pukeutuu jälleen erikoisvalaistukseen. Tällä kertaa teemana on värikäs molekyylikuvio, joka yhdistää hauskalla tavalla KOASin opiskelija-asumisen sekä läheiset tieteen kampusalueet ja kansainvälisesti maineikkaan kemian tutkimuksen. Valaistus nähtävissä 13.10. saakka. Sijainti: KOAS Seminaarimäki, Hämeenkatu 8.

 

04. Kotipiha - JVA ja Valon kaupunki

Kuva
Projisointi jossa hevonen, lintuja, omenapuu ja auringonkukka.

JVA:n asukkaiden kanssa yhdessä suunniteltu erikoisvalaistus ilahduttaa 24.9.-13.10. tunnelmallisissa 40-luvun talojen pihapiirissä. Kuviot ja värit ideoitiin osallistavassa työpajassa, ja asukkaat valitsivat teemoiksi mm. pihan kasvillisuutta, lintuja ja alueen historiaa sekä suoalueena että raviratana. Yhteistyössä JVA. Sijainti: Keskikatu 8 ja Pitkäkatu 3 välinen sisäpiha. 

 

05. Ring - Marko Häkkinen

Kuva
Puun ympärillä punainen leveä valorengas.

Ring kuvastaa elämän jatkuvaa kiertokulkua. Kehä on sitoutumisen, yhteyden ja uudistumisen symboli, loistaen toivon valoa ympäröivään pimeyteen. Vanhan puun olemassaolo opettaa ihmisille kärsivällisyyttä ja kestävyyttä. Puu opettaa juurtumaan syvälle omaan maaperäänsä, kun puun oksat kurkottavat kohti taivasta omia unelmiaan tavoitellen. Valoteos kuvastaa energiaa, joka virtaa meidän kaikkien lävitse, yhdistäen katsojat jotka sen ympärille kerääntyvät. Sijainti: Lounaispuisto 

 

06. Mosaiikki - Niko Tiainen 

Kuva
Visualisointikuva tekoälyllä luodusta mosaiikkikuviosta.

Mosaiikki-projisointiteos on syntynyt kansainvälisesti tunnetun mediataiteilijan ja taidepedagogin Niko Tiaisen ohjaamassa työpajassa, jossa lapset ja nuoret oppivat tekoälyn perusteita sekä digitaalisen teknologian ja tekoälyn hyödyntämistä luovuudessa. Teos on toteutettu yhteistyössä Keski-Palokan koulun 6A ja 6B sekä 5A ja 5B luokkien kanssa ja se on osa Kulttuurin digitalisaation osaamiskeskuksen KUDOS-projektia (Oulun, Jyväskylän, Kuopion ja Lahden kaupunkien yhteiskehittämisen toimintamalli, jonka tavoitteena on kasvattaa kuntien kulttuuritoiminnan digikyvykkyyttä). Sijainti: Lounaispuiston lava 

 

07. Stem - Mr.Beam 

Kuva
Visualisointikuva Jyväskylän Kaupunginkirkosta, jonka julkisivuun on heijastettu kukkaköynnöstä.

Anna äänesi kukoistaa! Alankomaalaisen taiteilijakollektiivin Stem-teos kuvastaa, kuinka jokainen ääni ansaitsee tulla kuulluksi. Taideteos ammentaa inspiraationsa ajatuksesta, että kasvit kasvavat nopeammin kun puhut niille. Teos kuuntelee äänesi piirteitä, joten ruoki taideteosta äänelläsi; ilmaise ajatuksesi, kuiskaa salaisuutesi, laula laulu tai naura ääneen, ja näe kuinka teos muuttuu ainutlaatuiseksi kasviksi, joka kiertyy ja kasvaa rakennuksen seinälle. Teoksen tarjoaa Alva. Sijainti: Kirkkopuisto 

 

08. Synthesis - Mr.Beam 

Kuva
Visualisointikuva Kaupunginkirkon sisätiloihin heijastetusta kukkaköynnöksestä.

Synthesis kutsuu sinut Kaupunginkirkon sisätiloihin rauhalliseen ilmapiiriin ja seuraamaan alttarin seinille kiertyvien kasvien elämää. Teoksessa yhdistyy herkkä äänimaisema ja luonnon valloittava maailma. Voit viipyä kirkkosalissa muuttuvan valoinstallaation katveessa, havaita valon liikettä ja tutkia sen tunnelmaa. Teoksen tarjoaa Jyväskylän seurakunta. Se on jatkumoa kirkon ulkoseinustan Stem-teokselle. Sijainti: Kaupunginkirkon sisätilat 

 

09. Lightsphere - Opus Company

Kuva
Erikokoisia ilmatäytteisiä värivaloa hehkuvia palloja maassa.

Lightsphere on vuorovaikutteinen valotaideinstallaatio, joka on luotu koko perheen iloksi. Tämä kiehtova teos sisältää suuria, hohtavia palloja, jotka täyttävät tilan ihmetyksen ja jännityksen tunteella. Pallot eivät ole pelkästään koristeellisia, vaan ne on suunniteltu reagoimaan vuorovaikutukseen, heräten eloon kosketuksen, liikkeen ja leikin kautta. Lightsphere tarjoaa leikkisän ja mielikuvituksellisen tilan, jossa taide ja teknologia kohtaavat, luoden yhteisöllisyyden tunteita. Sijainti: Kirkkopuiston nurmialue 

 

10. AC AIR - Ilkka Paloniemi

Kuva
Vihreä neonvalokyltti, jossa lukee "100% refridgerated air".

AC AIR on neonkylttiteos, joka saa innoituksensa americanasta ja sen perinteisistä motelli- ja tienvarsikylteistä. Neonvalojen iloinen vilkkuminen kätkee sisäänsä tummemman, realistisen viestin, joka pohtii nostalgian ja nykyajan karujen realiteettien välistä jännitettä. Teos kertoo synkän tarinan: mitä lämpimämmäksi planeetta muuttuu, sitä enemmän tarvitaan viilennystä, mikä paradoksaalisesti tuottaa entistä enemmän lämpöä. Tämä itseaiheutettu noidankehä korostaa ilmastokriisin vakavuutta. Viesti on selkeä ja kiireellinen, sillä tämän kierteen seuraukset ovat yhä ilmeisempiä maailmassamme. Sijainti: ValoPop, Kauppakatu 18 

 

11. Network - Gemma Wood 

Kuva
Ilmatäytteisiä värivaloa hehkuvia norsun kokoisia hermosoluja, joiden ympärillä liikkuu ihmisiä.

Brittiläisen taiteilijan valoteos Network saa Jyväskylässä kansainvälisen ensiesiintymisensä. Mikroskooppisen pienet neuronit paisuvat norsun kokoisiksi ja valtaavat Kompassin. Teoksen alla ja ympärillä voi liikkua! Neuroniverkostossa sykähtelee eloisia viestejä, luoden aistillisia väriyhdistelmiä ja tunnelmia. Anna Network-teoksen loisteen sytyttää aistisi kaupungin ytimessä. Teoksen tarjoaa Keskimaa. Sijainti: Kompassi, Kauppakatu 

 

12. Tango in Wonderland - Dávid Szauder 

Kuva
Surrealistisia hahmoja heijastettuna seinille, ja ihmisiä katsomassa sitä.

Unkarilaisen taiteilijan teos Tango in Wonderland käyttää tekoälyä luodakseen dynaamisen, jatkuvasti muuttuvan taideseinän, joka synnyttää odottamattomia sosiaalisia tilanteita, pakottaa yksilöt pois mukavuusalueiltaan ja haastaa heidän ennakkoluulojaan. Tango in Wonderland -esitys kuvastaa yhteyttä tekoälyn ja sosiaalisesti herkkien aiheiden välillä. Tekoäly kuvantamismenetelmänä on hitaasti tulossa kaikkien saataville; voimme jopa sanoa, että se on jo läsnä jokapäiväisessä elämässämme. Teoksen tarjoaa Liszt-instituutti - Unkarin kulttuurikeskus. Sijainti: Asemakatu, Kauppakeskus Sokkarin julkisivu 

 

13. Valon kutsu - Design Alonen 

Kuva
Lähikuva kiiltomatoveistoksesta.

Paikallisten kuvanveistäjien Kari ja Samuli Alosen teoskokonaisuus koostuu useasta valoveistoksesta. Valon verkosto -teos on Karin vahvinta osaamista: teräs taipuu pallon muotoon ja valaistu tunnelma kokoaa ihmisiä ympärilleen valon juhlan aikana. Iltojen pimetessä Tourujoen rantaheinikon seasta voi bongata myös jättimäisiä hohtavia kiiltomatoja. Sijainti: Tourujoenpuisto 

 

14. Translucens - Niko Tiainen 

Kuva
Vesiverhoon heijastettu valohologrammi.

Vaikuttava vesiprojisointi heijastaa matemaattisia ja biologisia muotoja holografeina suihkuavaan vesiverhoon. Translucens-teos käyttää epälineaarista kerrontaa, yhdistäen Kuleshov-efektin, jossa eri kuvat sulautuvat toisiinsa ja varsinainen tarina syntyy katsojan mielessä. Äänimaisema on rakennettu kerroksittain erilaisista drone- ja granulaarisyntetisaattoriäänistä. Teoksessa ei ole konkreettista melodiaa, vaan äänimaisemia, jotka luovat keskenään kontrasteja. Visuaalisten elementtien perustana toimiva algoritmi sekä äänimaisemat ovat kokonaan taiteilijan itsensä kirjoittamia. Sijainti: Tourujoenpuisto 

 

15. Elämän kehä - Else Märkjärvi ja Outi Timonen

 

Teos kuvastaa muutosta, elämän kiertokulkua ja energian loputonta kehää. Jokaisessa lopussa on aina uusi alku, mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos! Teos on toteutettu pääsääntöisesti kierrätys- ja luonnonmateriaaleista. Märkjärvi ja Timonen ovat keskisuomalaisia taiteilijoita, jotka luovat teoksillaan tunnelmia eri materiaalien ja UV-valon avulla. Sijainti: Tourujoenpuisto 

 

16. Before there is darkness - Mozzarella Light

Kuva
Kaksi valaisinta vilkkuu kirkkaissa lasikopeissa moottorin tahtiin.

Kaksi erilaista sydämen rytmiä luovat ajallista jännitettä, vuoropuhelua, joka vaihtelee synkronoinnin ja väistämättömän dissonanssin välillä. Autonomiastaan huolimatta ne pysyvät lähellä toisiaan, jatkuvassa vuorovaikutuksessa läheisyyden ja erilaisuuden välillä. Sijainti: Jyväskylän taidemuseon ikkunassa

 

17. Kaupungin rumin paikka - Katja Muttilainen 

Kuva
Väinönkatu 8 kortteli valaistu sinisellä valolla ja kaiteisiin kiinnitetyillä ketjuvaloilla.

Valaistaan kaupungin ruma paikka näkyväksi! Teos koostuu valaistusta alueesta ja ennen tapahtumaa kaupungin asukkaille suunnatusta kyselystä, jossa kartoitettiin kaupunkikeskustan rumia paikkoja. Kyselyvastausten perusteella tämän alueen yleinen ilme on ruma, epäselvä ja rapistunut. Paikalla ennen sijainneiden puutalojen ja matkustajakodin tilalla on nyt toimistoja ja asunnottomien palvelukeskus. Valaistuksen visuaalisuudessa on käytetty vastavärien harmoniaa, jossa syvää sinistä on rikastettu lämpimillä sävyillä. Teoksesta on löydettävissä myös viitteellisiä kodinomaisia elementtejä. Sijainti: Keskustan Postin takana, Väinönkatu 8 kortteli

RSS-upotus

Oheistapahtumat