Sakari Saukkonen on nähnyt koulumaailman muutokset monesta suunnasta

Tohtoriksi väitellyt luokanopettaja valitsi lapset ja nuoret tutkijauran sijaan

Opiskeltuaan vuoden historiaa, Sakari Saukkonen haki ja pääsi opiskelemaan sosiologiaa ja opettajankoulutuslaitokseen opiskelemaan opettajaksi. Hän valitsi OKL:n, josta valmistui vuonna 1990.

– Varmaan siinä oli klassista eetosta ja ylevää idealismia yhteisen hyvän tekemisestä, mikä ajoi minua OKL:n puolelle. 

Valmistumisensa jälkeen Sakari jäi yliopistolle töihin kasvatustieteen laitokselle noin neljäksi vuodeksi. Mutta veri veti kolmekymppistä Sakaria opettajaksi. Sakarin ensimmäinen opettajan paikka oli Jämsänkosken kaupungilla. Sieltä Sakari suuntasi Jyväskylään Pohjalammen koululle. Ohessa hän väitteli tohtoriksi kasvatustieteistä vuonna 2003.

– Väitöskirjan teossa minulla oli ajatus, että haluan nähdä senkin kortin – pystyykö siihen ja mitä se tuo tullessaan. Sen jälkeen olin vuoteen 2016 yliopistolla eli 13 vuotta, joista viimeiset kymmenen koulutuksen tutkimuslaitoksella.

Tutkimustyön ohessa Sakari opetti OKL:ssä opettajaopiskelijoita, mutta lähti yliopistolta Huhtasuon yhtenäiskoululle opettamaan lapsia, koska koki työn lasten kanssa merkitykselliseksi.

– Olin sellaisessa vaiheessa elämää, että olin nähnyt molempia puolia opetustyöstä. Ajattelin, että loppu-urani voisin tehdä sellaista, mikä tuntuu itselleni merkityksellisemmältä. Siksi tein vielä yhden urasiirtymän Huhtasuolle vuonna 2016 opettamaan lapsia ja nuoria. Nyt ajattelen, että näillä höyryillä mennään loppuun saakka, aprikoi Sakari.

Kuva opettajan työstä vaihtelee opettajaksi aikovilla

Sakarilla on 30 vuoden monipuolinen kokemus opettajan työstä. Hän on nähnyt monenlaisia oppilaita ja opettajakokelaita matkansa varrella. Hänen mukaansa kuva opettajan työstä vaihtelee opettajaksi aikovien keskuudessa paljon.

– Monilla on myönteinen käsitys opettajan työstä, koska he itse ovat menestyneet ja pärjänneet koulussa hyvin. Hyvin pärjäävien näkemys koulusta on kuitenkin ihan erilainen kuin huonommin pärjäävien kuva, muistuttaa Sakari helposti syntyvistä mielikuvaharhoista.

Opettajalla pitäisi olla vahva kasvatuksellinen näkemys, jotta opettajan työssä pärjää

Monella opettajakokelaalla on opettajakokemusta, koska he ovat olleet sijaisena ja koulunkäynnin ohjaajina jo opintojensa aikana. Heille on Sakarin mukaan muodostunut jo totuudenmukaisempi kuva opettajan työstä. Mutta ymmärrys kasvatuksesta ja nuorista on heidän ikänsä puolesta väistämättä vielä aika ohut. 

– Joskus taas opettajuutta lähestytään muodollisten sisältöjen näkökulmasta eli ajatellaan, että kun osaan opettaa tämän asian, niin se ikään kuin riittäisi. Olen sitä mieltä, että se ei ole koskaan riittänyt, varsinkaan tässä ajassa. Opettajalla pitäisi olla vahva kasvatuksellinen näkemys, jotta opettajan työssä pärjää. Peräänkuulutan uteliaisuutta ymmärtää, mikä lapsi on, miten kasvatus menee ja millä kaikilla keinoilla lapsen oppimista voisi edistää. Sitä pitäisi vahvistaa, painottaa Sakari.

– Kaikkein tärkeintä sekä opettajan itsensä että lasten kannalta kuitenkin on, että kun sinä tulet luokkaan, sinun pitää luoda luottamus, että homma on minulla hallinnassa, kenelläkään ei ole mitään hätää. Minä hoidan tämän. Minua ei pelota eikä teidän tarvitse pelätä minua, vaan me hoidamme tämän yhdessä.

Hyvin resursoitu harjoittelukoulu pehmentää opettajakokelaiden kuvaa koulusta

Suomalaisessa opettajankoulutuksessa on paljon vahvuuksia. Suomessa ja varsinkin Jyväskylässä me saamme erittäin hyviä opiskelijoita. He ovat taitavia ja oppimiskykyisiä. Sakari vakuuttaa, että Jyväskylässä on asialle omistautuneita ja intohimoisia opettajia kouluttamassa luokan- ja aineenopettajia. Halu tehdä hyvää ja halu tehdä parasta mahdollista lopputulosta, on Sakarin mukaan koko Suomessa kohdillaan. 

– Maisteriopintojen aikana opettajakokelailla on aikaa syventyä asioihin. Se on luonut meille kilpailuedun, joka aikanaan näkyi Pisa-tuloksissakin.

– Harjoittelukoulu ympäristönä kuitenkin vääristää käsitystä, minkälainen laitos koulu yleensä on, koska harjoittelukoulussa on pienet ryhmät, tasalaatuista väkeä, runsaasti välineistöä ja materiaalia tarjolla. 

Opettajaopiskelijalle on hyötyä harjoittelujaksoista tavallisessa koulussa

Vaikka työ yliopistolla oli kiinnostavaa, Sakarin mieli paloi takaisin lasten ja nuorten pariin. Sakari pitää työtään lasten ja nuorten parissa merkityksellisenä.

– Päätökseeni siirtyä opettamaan jälleen lapsia vaikutti myös omat toiveeni. Koulussa pääsen soittamaan kitaraa, laulamaan ja voin halutessani hakata rumpujakin. Olen ikäni soittanut ja se on minusta hauskaa.

– Lisäksi koulussa palaute on välittömämpää. Joskus palaute voi olla hyvinkin negatiivista, mutta joskus saa positiivistakin palautetta, listaa Sakari syitä, miksi lähti opettajakoulutuksen tehtävistään takaisin kouluun opettamaan lapsia ja nuoria.

Nykyisin luokanopettajan harjoituskoulutusta järjestetään jo kenttäkouluissa. Opettajaksi opiskelevat pääsevät kuudeksi viikoksi harjoitteluun ihan oikeaan kouluun harjoittelukoulun eli Norssin lisäksi.

– Kaikki saamamme palaute nostaa esiin, kuinka tärkeää nuorille aloitteleville opettajille on ollut, että he ovat päässeet kokeilemaan opettamista haastavassa ympäristössä, jossa on oikeasti monia kulttuureja, monia kieliä, monenlaista tuen tarvetta ja joissain ryhmissä saattaa olla vammaistukeakin tarvitsevia. Eli meillä on sellainen ympäristö, mikä vastaa varsin hyvin, millainen Suomi on. Se varmasti auttaa nuorta kasvamaan opettajaksi, tuumii Sakari.

– Tavallisessa koulussa opettajaharjoittelija ei voi luottaa siihen, että jos minulla on joku kiva kukkakoristelujuttu mielessä kuviksen tunnille, niin kaikki alkavat tehdä sitä innoissaan. Ei rupea. Idea pitää oikeassa koulussa markkinoida toisella tavalla oppilaille.
Harjoitteluohjaajat tukevat ja auttavat koko ajan opettajaopiskelijaa ja ovat koko ajan paikalla. 

Kuva

Jyväskylässä on laaja ainetarjotin 

Jyväskylässä ainetarjotin on pyritty pitämään kohtuullisen laajana verrattuna muuhun Suomeen.  Jyväskylässä oppilaat pystyvät tekemään esimerkiksi kielivalintoja aika laajasti. Lisäksi Jyväskylässä on edelleen musiikkiluokkia ja liikuntapainotteisia luokkia. 
Jyväskylässä pystytään tarjoamaan monipuolista painotettua opetusta, koska täällä on paljon osaavia ammattilaisia. 

– Toki vanhemmat vaikuttavat valintoihin paljon, mutta kyllä jotkut oppilaat haluavat tietoisesti esimerkiksi musiikki- tai liikuntapainotteisille luokille, koska harrastavat näitä lajeja intohimoisesti. Mutta jos ajatellaan jotain englantipainotteista alakoulua Kortepohjassa, niin kyllä siinä valinnassa on paljon kodin perintöä ja vanhempien suositusta.

– Lisäksi Jyväskylässä on paljon kulttuurialan koulutusta, joten ne perheet, jotka haluavat lapsilleen kulttuuripainotteista koulutusta, varmasti löytävät Jyväskylästä lapsilleen hyviä paikkoja käydä koulua.

– Erityistarjonta ei valitettavasti tavoita kaikkia eivätkä kaikki edes osaa tarttua olemassa olevaan tarjontaan. Osa tyytyy siksi siihen tavalliseen balkkaniin.

Perusopetuksessa on huutava pula tekevistä käsistä ja psykiatrisista palveluista

Monet asiat ovat Jyväskylässä hyvin perusopetuksessa, mutta parannettavaakin löytyy. Sakarin mukaan yksi tärkeimmistä parannettavista asioista on, että meillä olisi aikuisia riittävästi sellaisissa kouluissa, joissa on paljon haasteellisia lapsia. 

– Työskentely lasten kanssa, joiden elämänpolku on paljon kivikkoisempi kuin osaamme edes ajatella, edellyttää että pystymme luomaan heille niin henkisesti kuin fyysisestikin turvallisen ympäristön. Se edellyttää tekeviä käsiä ja sellaisia aikuisia, jotka ovat sitoutuneet olemaan pahoinvoivien lasten rinnalla. Sitä ei hoideta etäyhteyksillä eikä millään digiloikalla, painottaa Sakari.

Erityisesti yläkoulun puolella ei löydy paikkaa masentuneille tai väkivaltaisille lapsille, jotta he pääsisivät pieneksi ajaksi rauhoittumaan ja nousemaan takaisin jaloilleen

– Nykyisin jotkut pienetkin lapset ovat jo niin kyynistyneitä, että he sulkevat oppimisen, innostuksen ja heittäytymisen itsensä ulkopuolelle. Näin he suojelevat omaa haurasta olemassaoloaan, ettei heille kävisi enää vielä pahemmin kuin on jo käynyt. Tällaiset lapset tarvitsevat pitkäaikaisia ja luotettavia vuorovaikutussuhteita aikuisten kanssa, joilla on aitoa kiinnostusta olla sellaisessa ympäristössä töissä.

Sakarin mielestä tällaiset lapset tarvitsevat koulun lisäksi ympärilleen myös muita palveluja, esimerkiksi psykologisia ja psykiatriaisa palveluita sekä terveys- ja mielenterveyspalveluita. Erityisesti yläkoulun puolella ei löydy mitään paikkaa masentuneille tai väkivaltaisille lapsille, jotta he pääsisivät tarpeelliseksi ajaksi rauhoittumaan ja nousemaan takaisin jaloilleen.

– Pidämme kyllä moniammatillisia palavereita, mutta kun ne palaverit eivät muutu resursseiksi. Voimme sopia palavereissa käytännöistä ja jokainen yrittää parhaansa, mutta jos ei ole fokusoitunutta apua, niin asia vaan pitkittyy ja mutkistuu, huokaa Sakari.

Syitä Pisa-tulosten laskuun

Viime vuosina Suomen Pisa-tulokset ovat laskeneet. Meillä on asiasta jonkin verran tutkittua tietoa mutta ei riittävästi. Sakari suostuu kuitenkin antamaan muutaman ”valistuneen arvauksen” pitkän opettajakokemuksensa perusteella.

– Yksi syy on lukutaidon romahtaminen – ei osata lukea, ei haluta lukea, ei ymmärretä luettua. Meillä on kulttuuri, joka ei kannusta lukemiseen. Lukemisharrastus on ollut selkeässä laskussa.

– Toinen iso trendi on digitalisoituminen. Siihen liittyy pelimaailma, joka on niin koukuttavaa, ettei koululla ole mitään mahdollisuuksia pärjätä sen kanssa. 

– Kolmantena nostan jatkuvan viestittelyn eli sosiaalisen median: tuodaan esiin omaa elämää, seurataan muita, chättäillään kavereiden kanssa. Tämä kaikki pitää aktiivisuustason korkealla. Koulussa taas tehdään paljon pitkäjänteisiä ja keskittymistä vaativia asioita. Sekä pelit että some ruokkivat lyhytjänteisyyttä ja mielihyvähakuisuutta.

Sakarin edellä nostamat pointit havainnollistavat hyvin, kuinka eri pohjalta kouluun tultiin vielä 10 vuotta sitten, jolloin Suomi oli Pisa-tulosten kärjessä.

Tarkastellaanpa asiaa nykyisten nousijoiden näkökulmasta. Esimerkiksi viime vuosina Viro on noussut voimakkaasti Pisa-tuloksissa. Sakari arvelee syyksi Viron nousuun, että Viro on pieni maa, jolla on vielä kasvun draivia, kansallista pyrkyä korkeammalle kansakuntien joukossa. Suomella ei tällaista kollektiivista pyrkyä enää ole. 

– Olemme sokeita sille, mitä oikeasti osaamme ja ehkä vähän mukavuudenhaluisia ja ylimielisiäkin. Enää ei tule yritettyä niin paljon, koska olemme jo hyvinvoivia eikä meidän tarvitse enää ponnistella pystyäksemme elämään mukavaa elämää. Tämä johtaa liialliseen itsetyytyväisyyteen, arvioi Sakari.

Teksti ja kuvat: Satu Kivistö