Vaajakosken liikuntahallin peruskorjaus on valmistunut
Jyväskylän Vaajakosken liikuntahallin peruskorjatut tilat avautuvat käyttäjille suunnitelmien mukaisesti lokakuussa 2023.

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.
Jyväskylän Vaajakosken liikuntahallin peruskorjatut tilat avautuvat käyttäjille suunnitelmien mukaisesti lokakuussa 2023.
Jyväskylän taidemuseon vetonaulana toimi syyskuun loppuun asti 1.10.
Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 17.10.–10.12.2023 esillä oleva näyttely on viimeinen Neuliaisten 20-vuotisjuhlavuoden kolmen näyttelyn sarjas
Kaupunginhallitus käsitteli osaltaan syksyn 2023 talousarviomuutoksia, jotka etenev
Kaupungin hallinnoimassa valaistusverkossa on noin 35 000 valaisinta, joista energiatehokkaampaa Led-tekniikka
Keski-Suomen museon Finnassa julkaistujen teosten joukossa on useita teoksia, joita ei ole aikaisemmin esitelty julkisesti muun muassa viimeisin la
Vuonna 2012 tehtyä esisuunnitelmaa on päivitetty viime syksynä vastaamaan Rajakadun nykyisiä liikennemääriä ja kadun käyttöä.
Maailman mielenterveyspäivää vietetään tiistaina 10.10.
- Sivun katseluita kaupungin pääsivustolla yhteensä: 503 157, noin 80 000 vähemmän kuin edellisessä kuussa
Töiden takia jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kulkuyhteys Kiljanderinkadulta Keskussairaalantielle katkeaa.
- Käsityöläisten joulutorille valitut edustavat keskenään erilaisia tekniikka- tai työstämismenetelmiä ja luvassa onkin tuotteita langoista vaattei
Silmissä Pätkii -elokuvafestivaalin ohjelmisto on julkaistu.
Kuokkalan nuorisotila avautuu syyskuussa aloitetun sulun jälkeen tiistaina 10.10., jolloin toiminnassa palaillaan normaaliin arkeen.
Kuusijuhlaperinne ja yllättävän moni vanha joululaulu on peräisin maan ensimmäisestä suomenkielisestä opettajaseminaarista Jyväskylästä.
Miten syntyykään pikilanka, miten tikki muodostuu ja miten valmistuvat supikkaat?
Tapahtuma omistettiin aktiivisille nuorille ja aikuisille, jotka ovat tehneet merkittävää työtä nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden eteen.
Taloustutkimuksen valtakunnallinen ja vuosittain toistettava tutkimus antaa vertailu
Jyväskylän kaupungilta vierailuun osallistui suunnittelubiologi Matti Häkkilä, joka esitteli luontokohdetta ja kertoi puheenvuoros
Jyväskylän Veturitalleilla järjestetään maksuttomat ja ikärajattomat Musamessut lauantaina 7.10. klo 11 – 17.
Jyväskylässä käynnistyy tänä syksynä uusi ryhmätoiminta, jonka tarkoituksena on tarjota kulttuuripainotteista tekemistä 18–29-vuotiaille nuorille a
Jätetaksa on kokoelma jätehuollon maksuja, joilla katetaan kaikki jätehuollon järjestämisestä aiheutuvat kustannukset, kuten jätteiden keräys, kulj
Tällä viikolla juhlitaan kymmenvuotiasta Keski-kirjastoa eli kaikkia Keski-Suomen kuntien sekä Kuhmoisten kunnan yli 60 kirjastotoimipistettä.
Rekrytointitapahtuma on tärkeä kohtaamispaikka etenkin niille, jotka pohtivat työuransa suuntaa ja yrityksille, jotka etsivät riveihinsä sopivaa os
Kaikille avoin sähköautojen latausverkosto on kasvanut tänä vuonna Jyväskylässä.
Kirsi Kallionpää kiiruhtaa haastatteluun, mutta huomaa matkallaan kaksi allapäin olevaa pikku tyttöä. Kirsin kiire loppuu siihen.